Laskiaiseksi mäkeen -projektin huipennus

Laskiaissunnuntain aamupäivä oli todella kaunis. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja kevättalven pikkupakkanen tuoksui raikkaalle. Todellinen unelmasää saattaa reilun viikon kestänyt Laskiaiseksi mäkeen -projekti päätökseen. Paitsi, että olin jälkikasvun kanssa sopinut, että menemme iltamäkeen, ja illaksi oli luvattu suvikeliä.

Yleensä olen niitä laskettelijoita, jotka hyödyntävät aamupäivän ensimmäiset tunnit. Lapset hätistellään hereille aamuvarhain, ja autolle etsitään parkkipaikkaa laskettelukeskuksesta viimeistään lipunmyynnin avautuessa. Silloin hisseille ei ole vielä kovin pitkiä jonoja, sää on valoisa, rinteet hyvässä kunnossa ja kotiin mentyä ehtii vielä muutakin kuin syödä iltapalan. 

Tällä kertaa esitys iltamäestä tuli nuorisolta. Kokonaisen päivän viettäminen rinteessä tuntui heistä liian pitkältä ajalta, ja opiskelijan kukkaroa ajatellen kolmen tunnin lipun ja iltalipun ero oli melkoinen. Kun siihen lisää vielä yhden seurueessa mukana olevan välinevuokrat, oli päätös helppo. Ajankohta salli siis leppoisamman aamuhetken, vaikka kostautuikin kotiinpaluussa.

Ski.fi:n mukaan Suomessa on laskettelijoille lähes 70 hiihtokeskusta, joista suosituimmat sijaitsevan Pohjois-Suomessa. Onneksi myös meille etelämmässä asuville on tarjolla monipuolisia harrastuspaikkoja. Muutaman tunnin laskettelua varten ei viitsi lähteä kovin pitkälle ajomatkalle. Normaalisti matka taittuu alle tunnissa, mutta laskiaisena emme menneetkään tutuimmille rinteille. Tyttären toiveesta lähdimme katsastamaan hänen tulevan kilparinteensä.

Päivän arvoitus oli nuorukaiselle kierrätystavaroista kootun laskettelusetin sopivuus. Huokaisin helpotuksesta, kun monot olivat juuri oikeankokoiset ja sukset olivat mieleen. Myös käytössäni kuluneet pitkähköt, nyt jo sommattomat sauvat riittivät hänelle henkiseksi tueksi. Ei niitä laskettelussa juuri muuten tarvitsekaan. 

Sen sijaan nuorukaiselle hankittu L-koon laskettelukypärä oli pienehkö jopa minulle. Ongelma ratkesi, kun tyttäreni otti käyttöön ”uuden” kypäränsä. Hänen vanha kypäränsä sopi nuorukaiselle erinomaisesti sekä kokonsa että värinsä puolesta. Myös toinen kypärä löysi lopulta sopivan pään, joten kaikelle hankitulle välineille oli käyttöä. 

Minäkin päätin kokeilla löytämieni kirpparimonojen toimivuutta tositoimissa. Äkkiseltään neljällä lukolla kiristettävät monot tuntuivat oudoilta, ja jopa monimutkaisilta, mutta kyllä ne asiansa ajoivat. Pidän kuitenkin enemmän vanhoista yksinkertaisista monoistani, joihin jalka on helppo sujauttaa ja lukitsemiseen riittää yksi salpa. 

Iltapäivällä aurinko ei enää paistanut, mutta muuten sää oli mitä mainioin. Valitsimme pohjoisrinteet, joiden ajattelin olevan kevätsäällä muita paremmassa kunnossa. Veikkasin siellä olevan myös vähemmän väkeä. Arvaukseni osui oikeaan. Hisseillä ei ollut missään vaiheessa jonoja. Hiihtolomaviikkojen vaihtumisen vuoksi ilta oli yllättävän rauhallinen. Mitä pidemmälle ilta kului, sitä väljempää rinteissä oli. Viimeisen puolituntisen aikana ennen rinteiden sulkemista saimme lasketella lähes keskenämme.

Tuolihissi ja helppo mäki houkuttelivat vasta lasketteluharrastuksen alkukilometreillä olevaa, joten suuntasimme ensimmäisenä siihen. Yhden asteen suvikelissä lumi oli pehmeää ja laskettelijoiden jäljet näkyivät selvästi. Lumi oli pöllynnyt pieniksi kumpareiksi, ja erityisesti rinteiden jyrkemmät kohdat olivat lähes puhtaalla jäällä. Mutta edellisenä iltana tee-se-itse huolletut sukset toimivat näissä olosuhteissa erinomaisesti. 

Kun lasketteluun tuli varmuutta, siirryimme keskivaikeisiin eli punaisiin rinteisiin. Yllättäen ne olivat paremmassa kunnossa kuin helppo eli sininen rinne. Punaisista rinteistä löysin jälleen omalle taitotasolleni mieluisimmat laskut haasteineen ja onnistumisineen. Erityisesti kilparinnettä, jonka vuoksi koko reissu tehtiin, laskimme lukuisia kertoja. Rinne oli erittäin passeli, joskin laskettelusta kertyneet irti lumikummut laittoivat iskarini koetukselle. 

Suuremmissa laskettelukeskuksissa on helppo hakea vaihtelua, koska rinteitäkin on useampia. Laskettelimme mustia rinteitä vältellen läpi koko rinnealueen. Oli mukava kokeilla eri rinteitä, vaikka huomasin pitäväni eniten pohjoisen rinteistä. 

Rinteeltä toiselle vaeltaessamme mieleeni palasivat muistot viidentoista vuoden takaa. Silloin olimme vuokranneet lasten kanssa mökin ja lasketelleet yhden päivän pitkin samoja reittejä. Muistan, kuinka kaasupullon kokoinen nassikka meni hymyssä suin hurjaa kyytiä pitkin rinteitä ja neitokainen lasketteli hieman varovaisemmin perässä. Yhteinen harrastuksemme sai alkanut tuona samaisena talvena.

Iltamme päättyi illan hämärässä. Kaikki projektin palaset loksahtelivat paikalleen, ja projekti on onnellisesti ohi. Edellisestä iltamäestä on ikuisuus, mutta seuraavaa en aio odotella yhtä kauan. Valaistu rinnemaisema on kaunis ja rauhoittava. Haikein mielin talletan jälleen yhden rakkaan muiston sydämeni syvyyksiin. Nyt on hyvä suunnata katse kohti seuraavaa projektia.

Laskettelusuksien tee-se-itse huolto

Kun laskettelusuksien pohja samenee tai muuttuu harmaaksi, on aika tehdä niille huolto. Sukset kaipaavat silloin voidetta. Lasketellessa myös suksien kanttit voivat pyöristyä tai niihin voi tulla kolhuja. Tee-se-itse -ihmisenä uppouduin Googlen syövereihin ja annoin sen ohjeistaa itseni kohti huollon ihmeellistä maailmaa.

Laskettelusuksien huoltoon tarvitaan kanttiviila tai -teroitin, puhdistusainetta, puhdistusharja, voideainetta, voitelurauta, sikli, messinkiharja ja ruuvimeisseli. Jos suksien pohjassa on syviä naarmuja tai koloja, tarvitaan myös muovinen paikkatanko ja puukko. Voitelupöytä helpottaa työtä, mutta ilmankin pärjää. Suosittelen kuitenkin tekemään useamman suksiparin huollon sen verran korkealla, että selkä ei liikaa rasitu.

Kantit kuntoon

Laskettelusuksien huoltotyöt aloitetaan kanteista. Suksen kärki ohjaa suksen käännöstä, siksi kantit teroitetaan kärjestä saakka. Terävä kärki mahdollistaa leikkaavan käännöksen mäessä.

Täydellisenä amatöörinä en edes ajatellut käyttäväni viilaa. Jos olet kiinnostunut viilaamisesta, niin netistä löytyy siihen hyviä ohjeita. Minä lähdin helpomman kautta ja päätin kokeilla tänä vuonna myyntiin tullutta taskukokoista teroittimen pidikettä, jonka luvattiin tuottavan terävät teräskantit. Nähdäkseni kantteihin tulikin lisää terävyyttä, mutta pikahuolto on aina pikahuolto.

Omat sukseni ovat sitä ikäluokkaa, jolloin kantit teroitettiin lähinnä 90 asteen kulmaan. Toki silloinkin valveutuneemmat ja enemmän laskettelevat saattoivat hioa kantit erikoisviilalla hieman vinoon. Nykyisin kantit viilataan lähinnä 89-87 asteen kulmaan. Teroittimella saa 88 ja 87 asteen kulmat. Teroittimen mukana on linkki videoituun käyttöohjeeseen.

Sunnuntailaskettelijan suksiin riittää 88 asteen kulma. Vakavammalla otteella harrastavalle suositellaan 87 astetta. Jos suksen kanttiin tarvitaan erityisen hyvä pito, esimerkiksi kevään jäisillä rinteillä, suositellaan 86 asteen kulmaa, mutta siihen ei teroitin pysty. Terävillä kanteilla pärjää pitkälle ilman kulmakikkailujakin.

Voiteluun valmistautuminen

Jos suksien pohjat ovat kiiltävän ja hyväkuntoisen näköiset, tarvitaan vain harjaaminen. Mutta jos suksien pohjat näyttävät harmaalta ja kuivalta, ne voidellaan. Minulla oli huollettavana kolmet sukset, joista yhdessä oli harmautta vain sentin leveydellä suksen reunoissa, yhdet olivat erittäin harmaat ja yhdet siltä ja väliltä.

Olin selaillut erilaisia ohjeita tietääkseni, mitä olin tekemässä. Yhdessä tekstissä kerrottiin, että henkilö teippasi suksen sivukantit lähes koko siteen matkalta ennen voitelun aloittamista. Syyksi hän mainitsi, että teippaus suojaa teroitettuja kantteja, eikä voidejäämiä pääse syntymään sivukantteihin. Päätin kokeilla vinkkiä ensimmäisiä suksia huoltaessani. Turha vaiva - teipit menivät rikki jo ensimmäisessä siklauksessa. En siis toistanut operaatiota muiden suksien huollossa.

Käytettyjen suksien pohjassa on yleensä likaa ja vanhaa voidetta. Siksi voitelun ensimmäinen vaihe on pohjan puhdistus. Joissakin ohjeissa kerrottiin, että harrastajalle riittää pohjan harjaus voideharjalla ja huolellisempaa puhdistamista tarvitsevat lähinnä vakavammin lajin parissa toimivat. Kaksissa suksissa edellisestä huollosta oli jo sen verran aikaa, että päädyin huolellisempaan puhdistukseen. Samalla vaivalla putsasin kolmannetkin.

Puhdistuksessa voi lian nostaa pohjasta pehmeällä pohjustusvoiteella. Yleisemmin käytetty tapa on kuitenkin puhdistaa voiteenpoistoaineella. Jostain luin, että puhdistusaineeksi käy periaatteessa mikä tahansa likaa ja rasvaa poistava aine, joka ei sisällä asetonia tai muita pohjan liimauksia heikentäviä ainesosia. Siksi minun oli aivan pakko kokeilla yksiin suksiin astianpesuainetta, vaikkei sillä suksien vanhoja voiteita poistettaisi.

Tottahan toki olin hankkinut luistopintojen puhdistusainettakin, mutta ennen sen käyttöä puhdistin suksen pohjat astianpesuainetta sisältävällä nihkeällä liinalla. Pohja on pyyhittävä sen jälkeen puhtaalla kostealla liinalla, ettei suksen pohjaan jää pesuainetta. Joko pohjat eivät olleet erityisen likaiset tai homma toimi, sillä varsinaisella puhdistusaineella kostutettuun liinaan ei enää jäänyt likaa. En kuitenkaan toistanut testiä muissa suksissa.

Puhdistuksen jälkeen harjasin vielä nylonharjalla pohjat suksen suuntaisesti. Harjauksella avataan pohjakuviointi. Se helpottaa voiteen imeytymistä.

Suksen pohjien voitelu 

Suksien voiteluun tarvitaan pohja- ja luistovoidetta sekä voitelurauta. Sunnuntailaskettelija pärjää yhdellä perusvoiteella. Jos jaksaa voidella lämpötilojen mukaan, niin silloin voiteita voi hankkia useampiakin. Voiteluraudaksi riittää vanha silitysrauta. Silitysrauta voi olla mikä vaan, kunhan ei käytä höyrytystä. Kirppareilta voi löytää halvalla tarkoitukseen sopivia rautoja. Itse uhrasin voiteluun vanhan höyrysilitysrautani, jonka pohjassa oli jo kulumajälkiä.

Voidetta levitettäessä voiteen täytyy sulaa ja imeytyä hyvin suksen pohjaan. Siksi on tärkeää valita oikea lämpötila. Useimmissa suksivoidepakkauksissa on kerrottu oikea käsittelylämpötila. Yleensä oikea lämpötila voiteluun löytyy silitysraudan yhden ja kahden pisteen väliltä. Yksi piste vastaa 110 astetta ja kaksi pistettä on 150 astetta. Jos voide käryää levitettäessä, on rauta liian kuumalla. Liian kuuma rauta polttaa suksen pohjan pilalle.

Voitelu aloitetaan pohjustuksella, jolla lisätään suksien luiston kestävyyttä. Pohjavoide sulatetaan lämmintä rautaa vasten suksen pohjalle. Norona valutetusta voiteesta muodostuu täplitetty siksak-kuvio koko suksen matkalle. Sen jälkeen voide levitetään silitysraudan avulla tasaisesti kaikkialle suksen pohjalle. Silitysliike on hidas, mutta rauta on koko ajan liikkeessä.

Voitelun jälkeen ylimääräinen voide siklataan eli kaavitaan suksen pohjaa pitkin muovisella raapalla eli siklalla suksen suuntaisesti pois. Siklauksen jälkeen suksen pohjassa ei tulisi näkyä lainkaan voidetta. Tehdessäni ensimmäistä suksenpohjaa, voidetäplitys oli aivan liian tiheässä. Sen vuoksi siklaus piti toistaa todella monta kertaa. Muissa suksissa vana onnistui jo paremmin.

Siklauksen jälkeen pohja harjataan huolellisesti messinkiharjalla kärjestä kantaan asti niin, että suksien pohjahuokoset avautuvat.

Periaatteessa pohjavoidetta riittää yksi kevyt ja tasaiseksi siklattu kerros. Mutta jos pohja on ollut heikommalla huollolla, kuten minulla, kannattaa toistaa pohjavoidevaihe toistaa. Melko moni suosi kolmea kierrosta. Minä päädyin kahteen: ensimmäisellä kerralla siklasin voiteen lämpimänä ja toisella kerralla jäähtyneenä.

Pohjustuksen jälkeen on kelivoitelun vuoro. Työnä se vastaa pohjavoidekäsittelyä: sulatus, levitys, siklaus ja harjaus. Laiskana ihmisenä valitsin suksia varten joka sään luistovoiteen. Voide oli saanut käyttäjiltä erittäin hyvät arvioinnit. Voiteen käsittelylämpötilaksi oli määritelty 120 astetta. 

Voitelun jälkeen suksen pohja viimeistellään harjaamalla luonnonjouhi- tai nylonharjalla niin kauan, että kaikki ylimääräinen voide on saatu pohjasta pois, eikä voidepölyä enää irtoa. Harjauksen jälkeen suksen pohja kiiltää valoa vasten. Pohjan voi vielä kiillottaa mikrokuituliinalla ja suksi on valmis. Kiiltävän suksen pohja on liukas. Siihen on jäänyt luistovoiteesta ohut kalvo, joka pienentää suksen ja lumen välistä kitkaa.

Siteiden tarkistus

Siteet saattavat jumittua ollessaan kauan säilytyksessä, siksi ne tarkistetaan ennen rinteeseen menoa. Tarvittaessa etu- että takasiteen lukot säädetään laskijan painon mukaan. Siteen DIN-lukema saadaan, kun laskijan paino jaetaan kymmenellä ja tuloksesta vähennetään yksi. Sama luku säädetään esimerkiksi ruuvimeisselin avulla molempiin siteisiin.

Siteiden toimivuus kannattaa kokeilla ennen ensimmäistä laskua. Etuside testataan laittamalla mono siteeseen ja painamalla suksen kärki maahan. Siteen pitäisi aueta. Takaside testataan painamalla polvea alaspäin ja nostamalla kantapäätä voimakkaasti ylös.

Lopuksi kannattaa muistaa, että ennen suksien siirtoa kesäsäilytykseen on hyvä tehdä keväthuolto. Huolloksi riittää huolellinen pohjien puhdistus ja voitelu hyvin imeytyvällä voiteella. Siihen aion käyttää sumutetta.

Laskiaissunnuntaiksi mäkeen

Lupasin Instagrammissa, että jos sää sallii, niin seuraavassa blogitekstissäni aion hehkuttaa löytämisen iloa ja talviurheilua. Tässä se nyt tulee - osa yksi: välineet kuntoon ja kunnon välineet.

Valmistautuminen laskiaissunnuntain laskettelupäivään alkoi jo viime lauantaina. Laskettelu ei ole halpa harrastus, ja varusteiden vuokraaminen maksaa melkoisesti. Omilla varusteilla selviää käyntikerrasta noin puolet halvemmalla, joten ne maksavat itsensä hyvin pian takaisin - etenkin jos ostaa käytettynä. Toisaalta huoltoon saa nopeasti nopeasti uppoamaan sen verran, että vähällä laskettelulla on vuokraaminen huolettomampaa ja ehkä halvempaakin. 

Olen käynyt tyttäreni kanssa vuosittain laskettelemassa, ja siksi meillä molemmilla on omat varusteet. Sukset ovat neljäntoista vuoden takaa, mutta edelleen hyväkuntoiset ja käyttökelpoiset. Omat mononi olen hankkinut aina kirppareilta, joten ne ovat jo retroa. Kuitenkin ne palvelevat asiaansa, enkä ole nähnyt syytä käydä uusia. Sen sijaan kuopuksen varusteet olivat käyneet hänelle pieniksi jo aika päiviä sitten. Päädyinkin viikonloppuna selailemaan käytettyjä varusteita netistä. 

Netin syövereissä vierähtikin melkoinen tovi. Selailin tarjolla olevia laskettelumonoja, -suksia, -sauvoja ja -kypäriä kolmen maakunnan alueelta. Huomasin, että moni lapsi oli kasvanut omien varusteidensa yli ja niitä oli paljonkin tarjolla. Sen sijaan aikuisille löytyi lähinnä retroa 80-luvun muotia. Muistan itsekin joskus lasketelleeni vastaavilla suorilla kapuloilla. Voisin edelleen mennä sellaisilla rinteeseen, mutta nuorempi sukupolvi kaipaa jo jotain uudempaa.

Välillä viestittelin nuorukaiselle sinne jonnekin, ja pyysin häntä mittailemaan milloin mitäkin. ”Mittaan, mittaan”, hän vastasi, ja vähitellen sain mallista riittävän tarkan kuvan. Hieman osviittaa antoi sekin, että olimme hänen edellisellä käynnillään testanneet monoja kirpparilla. Tiesin, mikä koko oli juuri ja juuri liian pienet, ja sain suurin piirtein mielikuvan siitä, mitä kokoa nyt etsisin. 

Löysin kuin löysinkin lähes koko setin ja sovin kauppoja melkein urakalla. Ainoat, jotka pystyi hakemaan jo viikonloppuna olivat kypärä ja lasit. Loppujen noudon pystyi sopimaan yhdelle arki-illalle, joten pystyin suunnittelemaan varsin järkevälle kiertoajelun. Matkaa reitille tuli vajaa 200 kilometriä, mutta edullinen ja enemmän kuin käyttökelpoinen setti on sen väärti.

Olin kaksi päivää kuin tulisilla hiilillä, kun jännitin, pitävätkö lupaukset vai ehtiikö joku sopimuksista huolimatta väliin. Pelkoni oli turhaa, ja sain kasaan kohtuuhintaiset varusteet, joilla ilkeää nuorempikin mennä mäkeen. Samalla hakumatkalla löytyi vielä tyttärelle kovakorvainen kypärä, mikä tulee palvelemaan hänen tulevia kisalaskujaan. Siitä voit lukea enemmän Special Olympics urheilijan elämää blogista. Ainoastaan monokassi jäi saamatta, kun aikataulut eivät lopulta natsanneet. 

Koska kukaan ei ollut luopumassa sopivan mittaisista sauvoista, etsiskelin niitä paikallisilta kirppareilta. Omat sauvani löysin viime kesänä sattumalta eräältä maalaiskirpparilta, ja ystäväni löysi omansa vastaavasti viime talvena. Mutta tällä kertaa ei ollut onni myötä. En kuitenkaan palannut kotiin tyhjin käsin, sillä löysin itselleni uudet käytetyt laskettelumonot!

Vaikka en aio vielä luopua retromonoistani, oli 4,5 euron käyttökelpoisia monoja mahdoton ohittaa. En olisi uskonut vaihtavani vanhaa tyyliäni etulukollisiin monoihin, mutta niin voi nyt käydä. Testasin uudet mononi, mutta ajattelin ottaa ne varsinaiseen käyttöön vasta sitten, kun nykyisille monoilleni tapahtuu jotain peruuttamatonta. Edellisissä monoissani kärki murtui - onneksi vasta laskettelupäivän jälkeen suksia riisuessani.

Varusteet olivat siis kasassa, mutta vielä oli edessä huoltotyöt. Olen aloittanut laiskan lasketteluharrastuksen 1980-luvulla. En silti koskaan ole tullut ajatelleeksi, että välineet todellakin kaipaavat välillä huoltamista. Ymmärrykseni siihen heräsi aivan hiljattain, ja päätin ottaa vinkistä vaarin: Säännöllinen huolto pitää sukset jatkuvasti hyvässä kunnossa eikä huoltoon tarvitse varata aikaa tuntitolkulla. 

Suksien voitelu pidentää suksen käyttöikää, parantaa luistoa ja helpottaa laskemista. Nuorukaiselle hankittujen suksien pohja oli melko hyvässä kunnossa, joten niihin olisi riittänyt kevyempi huolto. Mutta häpeäkseni täytyy tunnustaa, että omat sukseni on huollettu kerran ostamisen jälkeen, mutta ovat nyt olleet huoltamatta vuosikymmenen. Olen sinä aikana lasketellut sen verran harvoin, en edes joka vuosi, ettei mitään katastrofaalista löytynyt.

Päätin parantaa tapani ottamalla härkää sarvista kiinni. Helpoin tapa olisi tietysti ollut viedä sukset ammattilaisille. Olen kuitenkin lapsuudessani kasvatettu tee-se-itse -asenteeseen, ja nykypäivänä sen toteuttaminen on hurjan paljon helpompaa kuin ennen nettiaikaa. Joten ryhdyin jälleen googlailemaan. 

Perushuolto on helppo tehdä itse, kannustetaan netissä. Suksien huoltaminen ei edellytä ihmeellisempiä taitoja ja onnistuu kaikilta. Eniten tarkkuutta tarvitaan kanttien hiomisessa, tai niin kaikki tuntuivat varoittelevan. Nyt en pysty sitä vahvistamaan tai kieltämään, sillä hiomisen sijasta käytin nykyteknologiaa eli terotinta. Sen kuitenkin allekirjoitan, että voitelu onnistui aloittelijaltakin varsin kivuttomasti. Tai ehkä pitäisi sanoa helposti, sillä huoltopöydän korvaaminen tuolilla otti useamman suksiparin vuoksi selän päälle.

Lopputulosta on ihan pakko hehkuttaa: illan työ tuotti kolmet huolletut ja luistavat laskettelusukset. Nuorukainenkin tuumasi, että hänellä ei ole koskaan ollut näin kiiltäviä suksen pohjia. Linkin takaa voit lukea lisää tee-se-itse huollostani.

Torstai on toivoa täynnä!

Tanssiminen on suurin intohimoni. Paritanssissa on taikaa, eikä lavatanssin kutsua voi vastustaa, kuten olen aiemmin kertonut. Mutta näin Korona-aikaan tanssitaan edelleen ilman paria. Tosin parittomana tanssimisestakin ehti vierähtää tovi, yli kaksi kuukautta! Eikä sille voi mitään, että odottavan aika on pitkä. Kuluneella viikolla odotus viimein palkittiin, ja villasukat saivat hetkeksi väistyä!

Molemmat tanssituntini ovat samana päivänä, joten pääsen yksillä lämmöillä. Syksyllä harjoituspaikat sijaitsivat suhteellisen lähellä toisiaan, ja siksi olin ajatellut olla reipas, jättää auton kotiin ja lenkkeillä paikasta toiseen. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun burleskiryhmän harjoitussali vaihtui. Harjoitukset ovat nyt lähempänä kotiani, mutta huomattavasti kauempana Heels-ryhmästä. 

Koska en ehtisi taittaa matkaa jalan, minun oli kaivettava auto lumikinoksen alta. Kirjaimellisesti kaivettava, sillä suvi oli pakannut reilussa kuukaudessa sataneen lumen tiukasti autoa vasten. 25 senttiä märkää lunta ei lähdekään lumiharjalla noin vain. Siinä sai hyvät alkulämmöt, vaikka lopulta jätinkin kiireissäni osan lumesta auton katolle. 

Oman elämänsä diivoille ja kuningattarille tarkoitetuilla Heels-tunneilla etsitään eleganttia liikekieltä ja naisellista ilmaisua. Tunneilla on lupa olla Nainen isolla ännällä. Verkkarit vaihtuvat kurveja myötäileviin trikoisiin ja legginsseihin ja jalkoihin sujautetaan korkokengät. Korkeat korot kohentavat koko olemusta. Ne parantavat ryhtiä, pidentävät jalkoja ja saavat nilkkoihin ja sääriin muotoja. 

Itse asiassa on jopa hämmentävää, kuinka korkkarit jalassa tulee heti naisellisempi olo. Mutta olen mukavuudenhaluinen, joten en ollut pitänyt korkokenkiä jalassani sitten joulukuun tuntien. Vähän jännitti, kuinka tanssi korkkareilla sujuisi tauon jälkeen. Mutta eihän se niin lyhyessä ajassa unohdu, eivätkä jalkanikaan protestoineet äkillisestä muutoksesta. Ehkä nekin olivat jo kaivanneet haasteita? 

Tunnin aikana jokainen meistä on enemmän tai vähemmän omassa kuplassaan. Ensin hapuilemme ohjaajan mallin perässä ja yritämme hahmottaa koreografiapätkän kulkua. Sen jälkeen on vain musiikki, peili ja minä. Välillä muisti pettää ja on pakko luntata peilin kautta, että saisi opettajalta tai vieruskaverilta vihiä siitä, mitä piti tehdä. Ilmassa on iloa, eikä omia virheitä tarvitse hävetä, olemme samassa veneessä.

Korkotanssin jälkeen onkin jo kiire laittaa kengät pussiin, sillä burleskitunti odottaa. Sielläkin on tuttu ryhmä vastassa. Vaikka kaipaan tanssilavoille, niin yksi etu heels- ja burleskitunneilla on niihin nähden: kenenkään ei tarvitse tuntea olevansa vääränkokoinen tai -ikäinen. 

Vaikka tunneilla tanssimme ryhmänä, niin jokainen meistä tanssii kuitenkin itsekseen ja peilin kautta itselleen etsien omaa tapaansa kiusoitella. Uudessa harjoitussalissa on peiliseinää riittämiin, joten tänä keväänä ei edistyminen ole kiinni siitä, ettei olisi mahdollisuutta huomata virheitään tai ilmaisun laimeutta. Niihin täytyy vain malttaa keskittyä kaiken muun ohella.

Lämmittelyn jälkeen Elvis johdatteli meitä viettelevän tanssin pariin. Sen myötä herättelimme talviuntaan nukkunutta ilmaisukykyämme valmistautumaan kevääseen. Varsinaisen esitykseen tähtäävän numeron harjoittelu alkaa vasta talviloman jälkeen, joten Elviksen pehmeä ääni siivittää tanssillista ilmaisuamme vielä ensi viikollakin. Kevyt laskeutuminen tuntui erityisen hyvältä, kun kuulin, mitä onkaan tulossa.

Iloa voi jakaa pienillä teoilla

 

Kuluneella viikolla vahvin teema on ollut ilon tuottaminen muille. Sen harrastaminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Ystävänpäivän lähestyessä muistelen edelleen ”Muukalainen on ystävä, jota et vielä tunne” - kampanjaa, jossa minulla oli kunnia olla yhtenä lähettiläänä. Siitä kai kaikki oikeastaan lähtikin.

Jokin aika sitten huomasin, että vapaaehtoistyön nettisivuilla kaivattiin kirjeystävää kehitysvammaiselle henkilölle. Se tuntui heti omalta tavalta tuottaa iloa - kouluiässä minulla oli useita kirjeenvaihtokavereita. Ryhtyisin todella mielelläni kirjoittelemaan tuon ihanan ihmisen kanssa, mutta vielä en ole saanut asumisyksiköstä vastausta. 

Sitä odotellessa huomasin Postin Ystävänpäivä-kampanjan, johon liitän ajatuksen jokaiseen meistä kohdistuvasta ennakkoluulottomasta ystävyydestä. Kampanjassa pyydetään lähettämään ystävänpäiväkortti hänelle, joka kaipaa päiväänsä enemmän ystävyyttä: ”Samoin kuin tuntemattoman hymy voi pelastaa päivän, voi ystävänpäiväkortti merkitä saajalleen enemmän kuin uskotkaan.” 

Tänä vuonna korttikampanjan toisena kohteena on Rinnekoti, joka tarjoaa palveluja kehitysvammaisille ihmisille. Osui ja upposi! Oletko sinä jo tutustunut ystävyyden suurlähettiläs Petri Virolaiseen, joka jakaa possuineen iloa ympäri Suomea? Korttikampanjan myötä pystyin minäkin antamaan lyhyen hetken päivästäni ilahduttaakseni tuntematonta ystävääni.

Korttien kirjoittelun ohella olen puuhastellut käsitöiden parissa. Joskus muinoin olin ahkera neuloja, mutta viime vuosina olen neulonut vain muutamat sukat joululahjaksi. Siten minulla on varsin paljon lankoja varastossa. Nyt ajattelin päästä niistä eroon ja kaivoin esille virkkuukoukun ja puikot. 

En halunnut neuloa itselleni, sillä ne jäisivät kuitenkin kaapin hyllylle käyttämättöminä. Sen sijaan etsin ohjeita muiden tarpeille.

Oletkin ehkä kuullut ja nähnyt turvalonkeroita. Kukaties olet tehnytkin. Jos asia on sinulle uusi, niin kerrottakoon, että turvalonkero on mustekalan näköinen virkattu lelu. Alkujaan sen tarkoitus on ollut pitää keskosvauvan kädet pois sairaalan letkuista. Myöhemmin saman lelun huomattiin helpottavan myös muistisairaan vanhuksen ahdistusta. Siksi jotkut kutsuvat sitä myös lohtulonkeroksi. Itse pidän eniten nimestä lonkeroinen.

- Ihan selkeästi letkujen repiminen on vähentynyt. Jos heittäisin villin arvauksen, niin repiminen on vähentynyt jopa 80 prosenttia, kun käsissä on turvalonkero, kertoo muistisairaita hoitava lähihoitaja Johanna Kuoppala.

Netti on pullollaan erilaisia ohjeita turvalonkeroiden tekemiseksi. Ne ovat olleet suosittu aihe monissa blogeissa, joten samaa ohjetta toistetaan useissa yhteyksissä. En siis ryhdy kopioimaan ohjetta tähän, vaan vinkkaan muutaman sivun: Itse käytin pienempiin lonkeroisiin Yle-uutisten ohjetta ja suurempaan Kotilieden nettisivuilta löytyvää ohjetta.

Turvalonkeroon suositellaan käytettäväksi puuvilla- tai bambulankaa, koska niistä ei irtoa nöyhtää vauvan suuhun. Yksi lonkeroinen valmistuu varsin nopeasti ja melko pienellä lankamäärällä. Lankavarastossani on kuitenkin runsaasti muita lankoja. Niinpä etsiskelin lisää ideoita niiden varalle. Vastaani tuli turvalonkeron vastine: hypistelymuhvi.

Hypistelymuhvi antavaa levottomille käsille tekemistä ja rauhoittaa, aivan kuten lonkeroinenkin. Muhvi myös lämmittää käsiä ja ranteita, ja sen erilaiset materiaalit, muodot ja koristeet aktivoivat tuntoaistia. Hypistelymuhvilla on todettu olevan jopa terapeuttisia vaikutuksia: muhvin pyörittelyn ja tunnustelun myötä muistisairaus, sulkeutunut henkilö on alkanut seurata ympäristöään ja jopa jutella.

Muistisairaiden lisäksi muhvin on todettu auttavan levottomien lasten keskittymistä. Kun esimerkiksi satutuokion aikana lapsella on muhvi, hänen on helpompi keskittyä kuuntelemaan.

Netistä löytyy useita ohjeita muhvin tekemiseen. Alkuperäinen Linda J Walterin englantilainen ohje sisältää sisävuoren, joka helpottaa, kun aktivoivia elementtejä tehdään muhvin sisään. Itse käytin Marttojen 48 silmukan neulontaohjeita ilman sisävuorta. Neulomisen ja virkkaamiseen lisäksi muhvin voi tehdä kankaasta ommellen. Jos se on enemmän sinun juttusi, niin ommellusta virikemuhvista voi saada lisävinkkejä esimerkiksi Laura Riuttamäen opinnäytetyöstä.

Uinti on tekniikkalaji

Tuskin olen päässyt sanomasta, etten ole tehnyt uintitekniikalleni mitään, kun huomaan ilmoittautuneeni aikuisten uintitekniikkaryhmään. Ilmoittautuessani olin jopa hieman helpottunut, kun sain vain varapaikan paikallisen uimaseuran tekniikkakurssille. Minun ei tarvinnut vielä oikeasti päättää. Jos kohtalo on suunnitellut varalleni uimatekniikan haltuunoton, varapaikkani muuttuu varsinaiseksi.

Ja niinhän siinä kävi. Tieto ryhmään pääsemisestä tuli päivää ennen aloitusta. Nieleskelin hetken, mutta päätin uskaltaa ja ottaa haasteen vastaan. Aiemmin kertomani retki tyttären kanssa uimaan poiki siis tälle keväälle uuden harrastuksen.

Kutsussa suositeltiin ottamaan mukaan uimalasit, joita minulla ei tietenkään ollut. Miksipä uimisen ilon unohtanut ihminen sellaisia omistaisi. Puhumattakaan uimalakista, jonka puutteen saattoi onneksi kiertää laittamalla hiukset ponnarille.

Työpäivän venyessä jälleen kerran, en ehtinyt urheiluliikkeeseen hankkimaan uimalaseja. Siksi päätin hätäpäissäni hakea lasit sekatavarakaupasta. Vaikka lasit ovat urheilutuotebrändätyt, aavistin jo ennen niiden ostamista, että valinta ei ole pitkäikäinen. Toisaalta en halunnut mennä tunnille ilmankaan, koska tiesin, että ilman laseja olisi turha haaveillakaan katsovansa uima-altaan pohjaan.

Aavistukseni osui oikeaan. Korkeat poskipääni estivät lasien oikeanlaisen istumisen kasvoilleni, joten vedenpitävyys kärsi useamman kerran. Jos uimalaseja olisi voinut kokeilla etukäteen, se olisi selvinnyt heti kättelyssä: lasien tulee pysyä testatessa hetki paikallaan imun voimalla. Oli laseista kuitenkin sen verran apua, että pystyin lopulta tekemään kaikki harjoitukset. 

Eilen ehdin piipahtamaan urheiluliikkeessä. Yllättävän pieni valikoima sielläkin oli valittavana: kolme mallia, joista yksi oli jo aiemmin hankkimani malli ja toinen junioriuimareille. Kokeilin kolmatta mallia useamman kerran, ja sain ne pysymään imulla kiinni kasvoillani. Ensi viikon treeneissä totuus paljastuu. 

Suurempi ongelma ensimmäisellä uintitekniikkatunnilla oli oikeanlaisen hengityksen hahmottaminen. Uskomatonta, kuinka vaikealta se tuntui! Veteen uloshengityksessä suusta tulevat kuplat tahtoivat väkisin mennä nenään. Jos taas hengitin ulos nenällä, hönkäisin ilman ulos liian nopeasti. Onneksi suurin osa harjoitteluajasta mentiin pää vedessä hengittämättä, joten ehdin vielä harjoitella hengittämistä tai hankkia nenäklipsit.

Hengittämisen lisäksi etsimme kehon rentoutta sekä mahdollisimman virtaviivaista uintiasentoa. Lähtökohtana on rento kellumisasento, josta lähdetään kokoamaan uintiasento: keskivartalo suoristuu, kädet nousevat pintaan ja lopuksi jalat nousevat lähelle pintaa. Pysymme pinnalla, koska meillä on ilmaa keuhkoissamme. 

Eteenpäin vievässä liu’ussa kehon kaikkien osien tulee olla lähellä veden pintaa. Pieni liukuva liike auttaa kellumista, koska veden virtaus kulkee kehon alla. Veteen painettu pää mahdollistaa vartalon rennomman asennon, mikä saa veden kannattelemaan kehoa. Kun hyvän liukuasennon löytää, uinti tuntuu kuin lentämiseltä, toteaa Teija Vihervaara S.C. Pingviineistä. Ehkä niin tapahtuikin, sillä liukumisen ja potkujen avulla eteenpäin menon aikana monelle muullekin kuin minulle tuli tunne, että olemmeko jopa liian pinnalla. 

Uinti on todellakin kokonaisvaltaista liikuntaa. Oikea uintitekniikka vaatii koko kehon hallintaa ja koordinaatiota. Minulla on kevät aikaa perehtyä sen saloihin. Viidentoista harjoituskerran jälkeen osaan varmasti uida vapaauintia, rintauintia ja selkäuintia nykyistä paremmalla tekniikalla. Toivottavasti olen oppinut myös hengittämään. Itse itselleni heittämä haaste on todellakin otettu vastaan.