Vaikka lapsuudessani uiminen oli olennainen osa kesääni ja kävin mielelläni uimassa myös lasteni kanssa, harrastus ei seurannut aikuisiälle. Katselin useita kertoja ex-mieheni sulavaa ja kaunista uintia kisoissa. Toivoin jo silloin osaavani uida yhtä hyvällä tekniikalla. Siitä huolimatta en ole vielä innostunut hakeutumaan aikuisten tekniikkakursseille.
Olen viime vuosina käynyt useita kertoja uimahallissa, mutta istunut katsomon puolella kannustamassa tai aulassa odottamassa. Tänään päätin, että menen itsekin pitkästä aikaa altaaseen.
Koska sekä minun että uintia harrastavan tyttäreni kotipaikan aluehallintovirastot ovat määränneet uimahallit Koronatilanteen vuoksi suljettaviksi, suuntasimme auton nokan kohti Varsinais-Suomea. Siellä uimahallit saivat tällä viikolla luvan avata ovensa.
Muistikuvissani perinteisissä uimahalleissa on kylmä vesi ja minua on palellut altaassa. Someron Loiskeessa uima-altaan veden lämpötila oli 27 astetta, eikä se tuntunut yhtään kylmältä. Päin vastoin, vesi tuntui juuri sopivalta.
Uin pääasiassa rintauintia, kuten moni muukin suomalainen, ja juuri sillä väärällä tavalla. En vain ole koskaan opetellut laskemaan päätäni veteen. Välillä lepuutin niskaani uimalla selkää ja kokeilinpa hieman vapaauintiakin, vaikka sen harjoitteleminen on vielä aivan alkutaipaleella.
Tanssiminen treenaa erityisesti jalkoja, joten jaksoin hyvin uintipotkuja. Sen sijaan jossain vaiheessa huomasin, että käsissä alkoi tuntua väsymystä. Kerrostalossa asuva ei tarvitse arkipuuhissa juurikaan käsivoimia, joten liikunta on jäänyt vähälle.
Uinnin loppupuolella kisasin tyttären kanssa lajeissa, joita hän ryhtyy treenaamaan Maltalla järjestettäviä Special Olympics kisoja varten. Kisoihin valmistautumisesta kerrotaan hänen urheilemisestaan kertovasta blogissa.
Koska minä en ole mikään oikea uimari, enkä varmaan osaisi oikeita lähtöjä, molempien lajien lähdöt tehtiin vedessä seisoen. Ensin vedimme 25 metriä rintauintia. Sen erän voitin, mikä tuntui yllättävän kivalta: vielä vanhakin jaksaa. Olen uinut lajia vuosia, kun taas tyttäreni on ehtinyt harjoitellut sitä melko vähän. Toisen erän vedimme 25 metriä selkäuintia. Se erä meni tyttäreni nimiin. Kaikki kunnia hänen taidoilleen!
Uinnin jälkeen kokeilimme vielä vesihiittiä. Someron hallissa työskentelee virtuaaliohjaaja Tommi, jonka johdolla jumppasimme altaassa reilun puolituntisen. Loppuvaiheen sivurutistuksissa teki mieli jo antaa periksi, mutta joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
Jälkiviisasta voisi sanoa, että ehkä tällä kunnolla olisi voinut valita jonkun muun kymmenistä treeniohjelmista. Innostuksissaan ei vain tule aina mietittyä jälkiseuraamuksia. Menimme mukaan siihen hetkeen, joka sattui sillä hetkellä ruudulla pyörimään. Todella mukava idea!
Lopuksi oli vielä pakko testata vesiliukumäkeä, ja sen jälkeen olimme valmiit luovuttamaan - tai minä olin. Tyttärellä olisi ollut vielä virtaa käydä läpi uintitekniikkaa kanssani, mutta minulla oli virta lopussa. Ainoa ajatukseni oli päästä hetkeksi saunaan rentoutumaan ennen kotimatkalle lähtöä.
Uiminen on Pohjoismaissa kansalaistaito, joka on hyvä hallita. Uimataitoinen ihminen pystyy uimaan syvään veteen pudottuaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta vähintään 50 metriä selällään.
Useimmat meistä ovat oppineet uimaan vanhempien kanssa rannalla, uimakouluissa tai koulun liikuntatunneilla. Jos oma uimataito arveluttaa, on uimaseuroissa ja kuntienkin uintitarjonnassa aikuisille suunnattuja uimakouluja ja tekniikkaryhmiä. Kannattaa kysellä ja ottaa vesi elementtinä haltuun. Uiminen on kivaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti