Tuskin olen päässyt sanomasta, etten ole tehnyt uintitekniikalleni mitään, kun huomaan ilmoittautuneeni aikuisten uintitekniikkaryhmään. Ilmoittautuessani olin jopa hieman helpottunut, kun sain vain varapaikan paikallisen uimaseuran tekniikkakurssille. Minun ei tarvinnut vielä oikeasti päättää. Jos kohtalo on suunnitellut varalleni uimatekniikan haltuunoton, varapaikkani muuttuu varsinaiseksi.
Ja niinhän siinä kävi. Tieto ryhmään pääsemisestä tuli päivää ennen aloitusta. Nieleskelin hetken, mutta päätin uskaltaa ja ottaa haasteen vastaan. Aiemmin kertomani retki tyttären kanssa uimaan poiki siis tälle keväälle uuden harrastuksen.
Kutsussa suositeltiin ottamaan mukaan uimalasit, joita minulla ei tietenkään ollut. Miksipä uimisen ilon unohtanut ihminen sellaisia omistaisi. Puhumattakaan uimalakista, jonka puutteen saattoi onneksi kiertää laittamalla hiukset ponnarille.
Työpäivän venyessä jälleen kerran, en ehtinyt urheiluliikkeeseen hankkimaan uimalaseja. Siksi päätin hätäpäissäni hakea lasit sekatavarakaupasta. Vaikka lasit ovat urheilutuotebrändätyt, aavistin jo ennen niiden ostamista, että valinta ei ole pitkäikäinen. Toisaalta en halunnut mennä tunnille ilmankaan, koska tiesin, että ilman laseja olisi turha haaveillakaan katsovansa uima-altaan pohjaan.
Aavistukseni osui oikeaan. Korkeat poskipääni estivät lasien oikeanlaisen istumisen kasvoilleni, joten vedenpitävyys kärsi useamman kerran. Jos uimalaseja olisi voinut kokeilla etukäteen, se olisi selvinnyt heti kättelyssä: lasien tulee pysyä testatessa hetki paikallaan imun voimalla. Oli laseista kuitenkin sen verran apua, että pystyin lopulta tekemään kaikki harjoitukset.
Eilen ehdin piipahtamaan urheiluliikkeessä. Yllättävän pieni valikoima sielläkin oli valittavana: kolme mallia, joista yksi oli jo aiemmin hankkimani malli ja toinen junioriuimareille. Kokeilin kolmatta mallia useamman kerran, ja sain ne pysymään imulla kiinni kasvoillani. Ensi viikon treeneissä totuus paljastuu.
Suurempi ongelma ensimmäisellä uintitekniikkatunnilla oli oikeanlaisen hengityksen hahmottaminen. Uskomatonta, kuinka vaikealta se tuntui! Veteen uloshengityksessä suusta tulevat kuplat tahtoivat väkisin mennä nenään. Jos taas hengitin ulos nenällä, hönkäisin ilman ulos liian nopeasti. Onneksi suurin osa harjoitteluajasta mentiin pää vedessä hengittämättä, joten ehdin vielä harjoitella hengittämistä tai hankkia nenäklipsit.
Hengittämisen lisäksi etsimme kehon rentoutta sekä mahdollisimman virtaviivaista uintiasentoa. Lähtökohtana on rento kellumisasento, josta lähdetään kokoamaan uintiasento: keskivartalo suoristuu, kädet nousevat pintaan ja lopuksi jalat nousevat lähelle pintaa. Pysymme pinnalla, koska meillä on ilmaa keuhkoissamme.
Eteenpäin vievässä liu’ussa kehon kaikkien osien tulee olla lähellä veden pintaa. Pieni liukuva liike auttaa kellumista, koska veden virtaus kulkee kehon alla. Veteen painettu pää mahdollistaa vartalon rennomman asennon, mikä saa veden kannattelemaan kehoa. Kun hyvän liukuasennon löytää, uinti tuntuu kuin lentämiseltä, toteaa Teija Vihervaara S.C. Pingviineistä. Ehkä niin tapahtuikin, sillä liukumisen ja potkujen avulla eteenpäin menon aikana monelle muullekin kuin minulle tuli tunne, että olemmeko jopa liian pinnalla.
Uinti on todellakin kokonaisvaltaista liikuntaa. Oikea uintitekniikka vaatii koko kehon hallintaa ja koordinaatiota. Minulla on kevät aikaa perehtyä sen saloihin. Viidentoista harjoituskerran jälkeen osaan varmasti uida vapaauintia, rintauintia ja selkäuintia nykyistä paremmalla tekniikalla. Toivottavasti olen oppinut myös hengittämään. Itse itselleni heittämä haaste on todellakin otettu vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti