Rokotteen jälkeisenä aamuna heräsin puoli kuudelta. Käsivartta särki, ja kehoa kihelmöi kuin pieksämisen jäljiltä - vai miten se sanonta menee? Tuntemukseen liittyvä vanha muistijälki kertoi, että kyseessä voisi olla pientä lämpöä.
Raahustin väsyneenä keittiöön. Kuumemittarin patterissa ei ollut virtaa, joten tyydyin nappaamaan särkylääkkeen ja suuntasin takaisin sängyn pohjalle. Unen tuloa odottaessani pohdiskelin, että oliko kyse pelkästään rokotteen vaikutuksesta vai oliko kyse myös tanssi-illan jälkimainingeista.
Mieleeni palautui toisen rokotteensa saaneiden lasteni maininta siitä, että heitä oli kehotettu parin-kolmen päivän ajan välttämään rajumpaa urheilua. Itse en saanut hoitajilta minkäänlaisia ohjeita, joten hyödynsin esikoiseni harrastusreissun poikkeamalla paluumatkalla tanssilavalle. Tilaisuus oli liian hyvä hukkaan heitettäväksi.
Harrastaja etsii kokemuksia
Koska korona-aika pysäytti lavatanssiharrastuksen, en enää muista edellistä kertaa naisten rivissä. Mutta sen muistan, että lavalla uuden yrittäjän voi olla vaikea erottua ja tulla haetuksi. Siksi kannattaa olla paikalla ensimmäisten sävelten soidessa, jolloin haettavia on vielä vähemmän ja tuntemattomammallakin on hyvä mahdollisuus päästä tanssilattialle.
Jännitin hitusen miettiessäni, millaista väkeä lavoilla nykyisin käy. Tulisiko vastaan yhtään tuttua? Omasta mielestäni olen lajissa kuin lajissa ihan mukiinmenevä seuraaja, mutta tanssilavoilla ikä ei ole meriitti. Monet vanhemmatkin herrasmiehet hakevat mieluummin nuoria ja nättejä kuin omaa ikäänsä lähestyviä.
Keskustelupalstojen provosoivissa kannanotoissa nouseekin silloin tällöin esille, ettei loistavan tanssitaidon omaava halua tuhlata iltaansa tanssimalla tavallisen lavatanssijan kanssa. Aivan näin provosoivasti ei Marjaana Karhunkorpi asiaa ilmaise, mutta hänkin tuo esille sen, että lavaetiketti on murenemassa. Olen havainnut muutaman kerran naisten hakuvuoron aikana, kuinka mies katoaa korviaan luimistellen, kun katseemme ovat kohdanneet ja hän on pelännyt minun hakevan häntä.
Mutta ikä ei ole suoraan verrannollinen tanssitaitoon. Nostan hattua kaikille heille, jotka pyrkivät tanssittamaan myös tuttavapiirin ulkopuolelta ikään katsomatta. Hyvä esimerkki on Ari Laukkosen kokemus: "Yksi huippuhetki minulla oli, kun tanssitin 70-vuotiasta rouvaa ja huomasimme olemme yhtä. Ne ovat sellaisia kokemuksia, joita me harrastajat etsimme pitkienkin matkojen päästä."
Ilta täytti odotukset
Ilta oli miellyttävä. Jo se, että olin lavalla piiiiiiiiiiiiitkästä aikaa, oli saavutus. Pääsin tanssimaan lähes kaikki kappaleet, jotka halusin. Tanssittajista osa oli selkeästi kursseja käyneitä, osa vanhan kansan lavatanssijoita ja jokunen oli vielä alkumetreillä. Yhtä mielelläni tanssin jokaisen kanssa, sillä tanssin ilo kuuluu kaikille! Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tanssia.
Korona-aikana jossain määrin takapakkia ottanut tanssikuntoni ei sallinut vielä tanssimista ensimmäisestä nuotista viimeiseen. Näin jälkeen päin ajatellen: onneksi. Myös se, että tanssit eivät jatkuneet yli kahdentoista, oli erinomaista. Nykyisin ymmärrän entistä paremmin niitä tanssijoita, jotka kerta toisensa jälkeen Tuhkimon tavoin jättävät lavan ennen puolta yötä. Täytyyhän viikonloppuna ehtiä palautuakin.
Kotimatkaan ja kotona iltariennoista rauhoittumiseen meni kuitenkin sen verran aikaa, että kipuun herätessäni olin ehtinyt nukkua vain muutamia tunteja. Onneksi sain vielä unen päästä kiinni ja saatoin jatkaa lepäämistä. Mutta ilman särkylääkkeitä päivästä olisi tullut todella pitkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti