Äänimaljarentoutus eli sointukylpy

Lauantaina kävin tutustumassa Myllytalolla äänimaljarentoutukseen, jota toisaalla kutsutaan sointukylvyksi. Olin aikaisemminkin nähnyt äänimaljoja ja kuullut jonkun niiden soittoa. Pidin äänimaljojen kirkonkellomaisesta lempeän kumeasta soinnista. Odotin innolla pääsyä kokemaan niiden rentouttava vaikutus.

Perinteinen äänimalja on usean metallin seoksesta tehty kulho, jonka saa soimaan. Maljoja voidaan soittaa lyömällä huovutetulla nuijalla eli malletilla tai kiertämällä maljan reunoja pujalla eli nahkapäällysteisellä sauvalla. Myynnissä on myös kristallisia äänimaljoja.

Kulhojen soitosta syntyvät äänet ovat miellyttävän pehmeitä ja harmonisia. Suurikokoiset ja ohuemmat maljat soivat matalammin kuin pienikokoiset ja paksuseinäiset. Äänenkorkeuteen vaikuttaa myös soittotapa ja malletin tai pujan pehmuste.

Soiva malja vaikuttaa hyvinvointiin

Äänimaljojen kehitys pohjaa Itä-Aasian alueella tuhansia vuosia sitten soitettuihin vastaavanlaisiin suuriin puolipyöreisiin kelloihin sekä niistä kehitettyihin temppelikelloihin. Länteen ne löysivät tiensä hippien arvostaman henkisen kasvun aikakaudella.

Länsimaissa äänimaljojen käyttö hyvinvoinnin edistäjänä on yleistynyt. Niitä käytetään mm. rentoutumisen apuna, univaikeuksien voittamisessa ja meditaatiossa. Hoitavan äänivärähtelyn tavoitteena on tasapainottaa sekä kehoamme että mieltämme. Koska ihminen on pääosin vettä, kiihdyttää soiton tuottama värähtely aineenvaihduntaa eli saa kehon nesteet liikkeelle.

Ääniaaltoja ja myötävärähtelyä

Myllytalon rentoutushetkessä soitettiin metallisia nepalilaisia äänimaljoja. Koska kyseessä oli ryhmätilanne, maljoja soitettiin puulattialla. Lepäsimme alustojemme päällä lattialla, ja soitetut äänet värähtelivät lattian ja ilman kautta keholle. Pehmeitä sointuja kuunnellen ja niiden tuottamaa värinää aistien tavoittelimme mielen ja kehon rentoutusta. Tunsinkin kehoni rentoutuvan samalla, kun mieleni alkoi harhailla sointuja kuunnellen. Vaatii vielä harjoittelua keskittyä hetkeen.

Tilaisuuden jälkeen oli lyhyt perehdytys äänimaljojen käyttöön. Sen jälkeen sai vielä kokeilla omatoimista äänimaljahierontaa eli soittaa maljoja omalle keholle aseteltuna niin, että värähdykset tunsi suoraan keholla. Pidin erityisesti sydänmaljan eli rinnan päälle asetetun äänimaljan aiheuttamien värähdysten rauhoittavasta vaikutuksesta.

Kokeilen mielelläni erilaisia uusia asioita. Tähän kokeilumahdollisuuteen törmäsin puolivahingossa, kun etsin ohjelmaa vierailleni. Olimme kaikki tyytyväisiä kokemukseen. Ympäristö tuki rauhoittumista ja tilaisuus oli miellyttävä. Voisin mennä uudelleenkin. 

Keräilijä vai omistaja

Keräily, jos jokin, yhdistää suomalaisia. Monet keräävät antiikkia, taide-esineitä tai tavaroita, joiden arvon voi ajatella kasvavan omistamisen aikana. Mutta todellinen keräilijä voi suunnata intohimonsa mitä ihmeellisempiin asioihin, vai mitä sanot deodoranttipullon kuulista ja leipäpussin sulkijoista? 

Keräileminen on hauskaa, ja sillä on positiivisia vaikutuksia. Monesta muusta harrastuksesta poiketen keräilijä saa välittömästi palautetta onnistumisestaan. Kokoelmaan sopivan esineen löytäminen vahvistaa keräilijää myönteisesti. (Mikko Puttonen, 2012.) 

Kokoelmaan sopivien esineiden etsiminen on vähintään puolet hauskuudesta. Kuten Muumipappa tulkitsi Hemulin epätoivoa tämän täydellisen postimerkkikokoelman vuoksi: ”Sinä et ole enää keräilijä. Sinä olet vain omistaja. Eikä se ole ollenkaan yhtä hauskaa.” 

Sammakoita kasvillisuuden joukkoon

Suurin osa meistä on joskus elämänsä varrella keräillyt jotain. Isäni keräsi muun muassa puunaamioita ja kolikoita, äitini postimerkkejä ja kermanekkoja. Minäkin keräsin pienen hetken lapsuudestani postimerkkejä ja kiiltokuvia. Nykyisin yritän lähestyä enemmän minimalismia. Mutta vaikken itse tietoisesti kerääkään enää mitään, minulle kerätään. 

Kaikki sai alkunsa ajasta, jolloin minulla oli vielä puutarha. Halusin puutarhaani pieniä yksityiskohtia kasvien sekaan. En kuitenkaan innostunut puutarhatontuista, mutta sympaattiset sammakkohahmot vetivät puoleensa. Niinpä kiikutin joka kesä eri puolille tonttia erinäisen määrän koristesammakoita yllätyksellisiin paikkoihin. 

Vaikka seuraava osoitteeni oli parvekkeeton kerrostaloasunto, lähtivät sammakot matkaani puutarhaa hyvästellessäni. En raskinut luopua niistä, joten pakkasin ystäväni kellarivarastoon odottamaan parempia aikoja. Parvekkeelliseen asuntoon muuttaessani ne pääsivät viimein vapauteen.

Puttosen mukaan keräillyt esineet eivät toimita enää alkuperäistä tarkoitustaan. Alkuperäisen sammakkokokoelmani yksilöt on tehty koristeiksi, ja sitä ne ovat edustaneet puutarhassani ja edustavat parvekepuutarhassani edelleen. Sen sijaan osa uudemmista yksilöistä on muuttunut selkeästi alkuperäisestä tarkoituksessaan koriste-esineeksi. Joten ehkä kokoelmaani voi kutsua keräilyksi.

Vaikkei minulla ole enää yhtä runsasta paikkaa sammakoilleni, muistaa sisareni minua edelleen sammakkolahjoilla. Keräileminen on hauskaa, silloinkin, kun keräilee toisen puolesta - sen olen itsekin havainnut. Nyt sammakoita löytyy jo muualtakin kuin kasvillisuuden läheisyydestä.

Psykologien mukaan keräilijän persoona näkyy hänen kokoelmassaan. Mitähän sammakoiden kerääminen kertoo minusta? Vai kertooko se enemmän siitä, miten sisareni minut näkee?

Pyöräillen kesäpäivässä

Loma, erinomainen syy vain olla. Mutta oleiluun kyllästyy melko pian. Mieli ja keho kaipaavat toimintaa. Lomalla haluaa kuitenkin tehdä jotain erilaista, jotain tavallisesta arjesta poikkeavaa. Silloin tuntee olevansa lomalla.

Tänä kesänä olen kaivanut pyöräni varastosta. Pyöräileminen on erinomainen tapa liikkua. Se on ympäristöystävällinen vaihtoehto päästä paikasta toiseen. Samalla kunto nousee kuin huomaamatta. Muutamana vuonna olin innolla mukana työpaikkamme joukkueessa Kilometrikisassa, mutta en ole muutamaan vuoteen jaksanut innostua polkupyöräni ulkoiluttamisesta. Turvaudun mieluummin apostolin kyytiin. 

Käveleminen on kuitenkin kantaville nivelille raskaampi liikuntamuoto kuin pyöräily, jossa paino on satulan eikä jalkojen päällä. Niinpä olen viimeisen viikon aikana pyöräillyt kävelemisen sijasta. Vaikka kävelen edelleen mielelläni, niin pidemmät matkat on mukava taittaa pyöräillen. 

Pyörä, joka vastaa tarpeita

Edellinen pyöräni on ostettu hamassa nuoruudessani, joten sillä lienee ikää nelisenkymmentä vuotta. Kyseisen polkupyörän takapyörä liippaa jo niin pahasti, etten ole vuosiin ajellut sillä. Renkaatkin ovat jo hapertuneet. Sen sijaan roskalavalta pelastettu ja alkujaan lasteni käyttöön tarkoitettu ja huollettu nuorten pyörä toimii erinomaisesti. Siinä on todella hyvä rullaus alamäessä.

Polkupyörässä oikea runkokoko on yksi tärkeimpiä asioita. Pyöräni runko on minulle hieman liian pieni, joten pyöräilyasentoni ei ole optimaalinen. Vähäisen pyöräilymäärän takia en ole viitsinyt satsata uuteen pyörään. Tähän mennessä pyörä on palvellut tarkoitustaan erinomaisesti, ja pidän pyörän väristä.

Matkalle kunnon mukaan

Tutkimusten mukaan pyöräilyn suurin terveyshyöty on silloin, jos pyöräilee 130 minuuttia viikossa. Kuten kävelyssäkin, tuon aikajakson voi suorittaa pienemmissä erissä. Sanovat, että taajamissa pyörä on nopein kulkuväline alle seitsemän kilometrin matkoilla. Mutta pyörällä pääsee myös pitkälle, jos kunto ja aika riittävät.

Minä kiikutin pyöräni ulkoilmoille kuluneen viikon aikana peräti kolmesti. Kahtena päivänä pyöräilin noin kymmenen kilometrin reitin, mutta kolmantena päivänä päätin repäistä ja polkea katselemaan taidetta hieman kauemmas. Sen ansiosta pyöräilin viikon aikana peräti 70 kilometriä. Kaikkea ne vaihtelun halu, korkea polttoaineen hinta ja kauniit kesäpäivät saavatkin aikaan.

50 kilometrin päivämatka ei ollut vielä paha matka. Vaikka tottahan pidemmille pyörälenkeille on parempi lähteä vasta sitten, kun on jonkun aikaa tehnyt lyhempiä lenkkejä. Ylämäkien polkeminen huudatti reisiä, mutta vain siksi, etten halunnut vaihtaa sinkutusnopeudelle. Poljin mieluummin hieman isommalla vastuksella.

Pyöräilynopeutta säätämällä voi vaikuttaa matkarasitukseen: ei matka tapa, vaan vauhti. Nopeuden hidastaminen ei kuitenkaan sääli istuinlihaksia. Onneksi pyöräni satula on sen verran hyvä, että pystyin kevyesti istumaan koko matkan. Mieleeni kuitenkin palasi vajaan 100 km:n päiväretki nuoruusvuosiltani. Silloin ehti jo muutaman kerran ennen matkan loppua toivoa olevansa pian perillä. Nyt osasin varustautua jo paremmilla housuillakin.

Nesteytyksestä ja tauoista huolehtimalla reissusta jäi hyvä mieli. Kotona tehdyt venytykset takasivat sen, ettei pyöräily tuntunut seuraavana päivänäkään missään. Ihan passeli suoritus minun kunnollani.