Lukeminen parantaa elämää

Lukukeskuksen teettämässä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten lukutottumuksia keväällä 2020. Tutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat lukemista ja lukutaitoa ja haluaisivat lukea enemmän. 60 % aikuisista kokee lukevansa tai kuuntelevansa kirjoja liian vähän. Suurimmaksi syyksi mainitaan ajanpuute.

Monet meistä lukevatkin lähinnä ennen nukkumaan menoa. Toinen hyvä hetki itselleni on vajaa tunti junassa työstä palatessani. Silloin on mukava hieman pysähtyä ja siirtyä työmoodista vapaalle kirjan ääressä. Tutkimusten mukaan syke alkaa laskea jo kuuden minuutin lukemisen jälkeen. Aivan niin tarkasti en ole pulssiani mitannut, mutta kiinnostava kirja saa nopeasti pauloihinsa. Aika menee kuin siivillä.

Lukeminen on hyvästä

Lukemisen hyvää tekevät vaikutukset ovat kiistattomia. Tutkitusti on todettu lukemisen rauhoittavan ja vähentävän stressaantunutta mieltä, vähentävän masentuneisuutta, lisäävän hyvän olon ja terveyden tunnetta sekä pidentävän ikää. Lukemisharrastus keski-iästä vanhuuteen pienentää myös muistisairauksien riskiä ja hidastaa muistisairauden alkamista. (Hyyppä, Markku T.)

Lukemisella on siis monia liikkumisen kaltaisia hyötyjä, mutta sitä voi harrastaa ihan kotisohvalla. En silti sanoisi, että liikkumisen voisi korvata lukemisella - molempia tarvitaan.

Suomalaiset mainitsevat usein harrastavansa lukemista ja käyttävät eurooppalaisista toiseksi eniten aikaa lukemiseen, mutta luettujen kirjojen määrä on laskenut. Koronapandemia lisäsi lukemisen määrää, koska vaihtoehtoiset tavat viettää aikaa vähenivät.

Minäkin luen nykyisin enemmän kuin vuosiin. Viime kesän ansiosta siirryin niiden reilun 10 prosentin joukkoon, jotka lukevat vähintään kymmenen kirjaa puolessa vuodessa. Tavallisesti aivopääomaa kuormittava hektinen työpäivä on kannustanut minua vapaa-ajalla ennemminkin liikkumaan kuin jäämään kahden kirjan kanssa. Tai sitten väsymys saa somen selaamisen tai television tuijottelun tuntumaan houkuttelevammalta.

Kiitos kirjastoista

Kirjat ovat minulle lukemisen näkökulmasta kertahyödykkeitä, siksi käytän mieluummin kirjaston palveluja kuin ostan omaksi. En ole tapojeni kanssa yksin: Suomessa lainausten määrä suhteessa väkilukuun on maailman huippua. Opimme viimeistään koulussa hyödyntämään kirjaston palveluja, ja moni meistä iloitsee loistavasta kirjastoverkostosta läpi elämänsä.

Luin kesällä useita kotimaisen kaunokirjallisuuden teoksia. Hellepäivät eivät houkutelleet paahteisimpana aikana ulos, joten aikaa jäi lukemiselle. Yleensä lainaan perinteisiä kirjoja, sillä kirjaston hyllyjen välissä liikkumisessa ja kirjojen selaamisessa on jotain tuttua ja turvallista. Niiden tarjonta on myös monipuolisin. Osan kirjoista lainasin e-kirjoina, mutta äänikirjoista en ole vielä innostunut. 

Useimmiten luen vain yhtä kirjaa kerrallaan, mutta nyt minulla on yöpöydälläni kaksi keskeneräistä kirjaa. Sen lisäksi katselin viikolla Puoli seitsemää ja innostuin lainaamaan minulle aiemmin tuntemattoman Antti Tuomaisen teoksen e-kirjana. Koska vain yksi aloittamani teos on kaunokirjallisuutta, eivätkä juonikulut siten voi sekoittua, niin tämäkin toimii. Voin valita kirjan lukuhetkeäni varten päivän mielialan ja jaksamisen mukaan.

Pidin heti alkulauseista lähtien Tuomaisen tavasta kirjoittaa. Mieleeni nousi muisto ajasta, jolloin innostuin Arto Paasilinnan kirjoista. Tuomaisen ”Mies, joka kuoli” imaisi matkaansa. Mielenkiintoisen kirjan parissa voisi jatkaa yhdellä istumalla alusta loppuun saakka, mutta yritin silti jaksottaa lukemistani. Takakansi tuli kuitenkin vastaan jo toisena päivänä, joten nyt minua odottelee Parantaja, toinen Tuomaisen e-kirja.

Kirjat yöpöydälläni

Yöpöydälläni on puoliksi luettuna Ann V. Graberin kirja Viktor Franklinin Logoterapiasta: Löydä tarkoitus elämääsi. Törmäsin logoterapia-käsitteeseen aivan vahingossa kesän aikana, ja jäin kerrasta koukkuun. Meneillään on jo kolmannen kirjailijan teos tästä elämänmyönteisestä toivon terapiasta: Kun ihminen kokee elämänsä mielekkäänä ja löytää elämänsä tarkoituksen, hänen on mahdollista kestää mitä tahansa vastoinkäymisiä elämässään. 

Kuinka tuo tarkoitus sitten löydetään? Logoterapian mukaan rikastamalla maailmaa tekemisellämme, kokemalla elämyksiä ja valitsemalla suhtautumisemme tilanteissa, joihin emme pysty itse vaikuttamaan. Franklinin oma tarina keskitysleiristä selviämisineen tukee hänen teoriaansa.

Logoterapiaa käytetään etenkin yksilöterapiassa, mutta sen hyödyntämistä työfilosofiana on tarkasteltu esimerkiksi Anne-Katri Kemppaisen väitöskirjassa Logoterapia työfilosofiana ja transformatiivinen johtajuus sen juurruttajana - Tapaustutkimus sosiaali- ja hoivapalvelualan organisaation palveluyksiköistä.

Toinen, jo lähes loppuun lukemani kirja on Jo Weldonin The Burlesque handbook. Kerroinkin postauksessani Burleski voimaannuttaa kiinnostuksestani burleskiin. Tosin kiinnostus lienee varsin laimea ilmaus tuntemukselle, joka saa minut yhä uudelleen ja uudelleen etsimään tietoa ja oppia kyseisestä taiteenlajinsa. 

Kirjassa New Yorkin burleskikoulun rehtori avaa burleskin tekemiseen liittyviä tekniikoita esitysrutiinien luomiseksi. Kirja vahvistaa suomalaisten burleskiammattilaisten opetuksia. Bonuksena oli paluu englanninkielisen kirjallisuuden pariin. Kielitaito on helppo ruostumaan, joten sitä on aina välillä hyvä herätellä.

Kirjahyllyssä odottaa kolmas lainakirja. Se saa kuitenkin odotella avaamista vielä tovin, kunnes aloittamani kirjat on luettu. Näyttää pahasti siltä, etten ehdi avaamaan kirjaa ennen eräpäivää, mutta en ota siitä stressiä. Ellei lainaa voi uusia, saa kirjan ennemmin tai myöhemmin uudelleen lainaksi. Tai ehkä päädynkin lainaamaan aivan jotain muuta.

Burleski voimaannuttaa

Viikonloppu vierähti burleskin parissa. Kuulun Bubut ry:hyn eli Etelä-Suomen burleski ja burleskitanssin yhdistykseen. Nimestään huolimatta tässä rempseän ihanassa glitterperheessä on jäseniä ympäri Suomea.

Tänä syksynä olemme päässeet takaisin kosketusetäisyydelle ja live-tapahtumien äärelle. Lauantaina yhdistys järjesti jo toisen Fresh Berries of Burlesque -illan, jossa esiintyjinä oli yhdistyksen jäseniä. 

Monelle esiintyjälle kyseessä oli ensimmäinen kerta lavalla. Oli ilo seurata, kuinka esiintyjät ja ryhmät yksi toisensa jälkeen ottivat lavan ja yleisön haltuunsa.

Burleski yhdistää eri taiteenlajeja

Burleski on kabareemaista näyttämöviihdettä, joka yhdistää rohkealla tavalla tanssia ja teatteria. Klassisen burleskin rinnalla elää neoburleski, jossa kabareeperinteeseen on liitetty aineksia pop- tai alakulttuureista. Burleskilavoilla voi nähdä tanssin ja teatterin ohella muun muassa performanssitaidetta ja sirkusta. Viikonlopun tapahtumassa mukana oli musiikkia, teatteria, viuhkoja sekä tanssia tuolilla, tangolla ja ilman.

Burleskissa esitetään musiikin kera pieni tarina, johon liittyy vaatteiden riisumista. Maskeeraus, peruukit ja helposti riisuttavat esiintymisasut ovat olennainen osa esitystä. Riisuuntumisesta huolimatta tavoitteena ei ole streapteasen tavoin kiihottaa yleisöä, vaan kyse on viettelyksestä ja viihdyttämisestä. Vaikka strategiset paikat jäävät aina peittoon, puhuu moni ammattilainenkin strippauksesta.

Mikä burleskissa viehättää

Olen harrastanut tanssimista koko ikäni, ja näyttelemistäkin aktiivisesti pariin otteeseen elämäni aikana. Sen sijaan burleski oli minulle vielä kolme vuotta sitten tuntematon käsite. Nykyisin burleski on yksi rakkaimmista harrastuksistani.

Olen useamman kerran pohtinut, mikä minua burleskissa viehättää? Alkujaan lähdin mukaan, koska halusin tanssia. Pian minua alkoi viehättää mahdollisuus tanssia erilaisia tarinoita. Olenkin enemmän burleskitanssija, vaikka katsojana saan yhtä paljon iloa myös muunlaisista esityksistä.

Kun tutustuin taidelajiin enemmän, niin huomasin, että siinä yhdistyi monia muitakin kiinnostukseni kohteita. Tee-se-itse-kabareessa on tavallista, että esiintyjät luovat esityksensä alusta loppuun itse: musiikin valmistelu, koreografia tai käsikirjoitus, esiintymisasut, asusteet jne. Viikkotunneilla harrastavallekin ompelukone ja askarteluvälineet saivat uuden elämän.

Tanssimisen ilon ja muiden oheisaktiviteettien lisäksi burleski on ollut minulle voimaannuttava askel itseni ja kehoni kohtaamiseen. En ole aiemmin pitänyt itseäni feministinä, mutta harrastukseni myötä olen huomannut, että pieni feminismin siemen tekee hyvää. Se on lisännyt rohkeutta elää yhä enemmän omannäköistä elämää.

Lupa olla minä

Minulle, kuten monille muille jo ennen minua, on tärkeää, että burleskiyhteisössä jokaisella on vapaus olla juuri sellainen kuin on ulkonäköön, sukupuoleen, ikään tai kokoon katsomatta. Se, jos mikä, on voimaannuttavaa. 

Nuoruuden ja kauneuden ihannoinnin kääntöpuolista on käyty paljon keskustelua. Kulttuurimme ja kuviin painottuva sosiaalinen media ruokkivat ulkonäkökeskeisiä kauneusihanteita. 

Kuinka kauneusihanteet näkyvät meidän itse kunkin elämässä? Ajattelenko peiliin katsoessani, etten ole riittävän hyvä tai markkina-arvoni on laskenut ja parasta ennen päivä mennyt jo kauan sitten. Vai pystynkö katsomaan peiliin hyväksyvästi, itseäni ja mennyttä matkaa arvostaen. 

Burleskitanssi on avannut minulle oven maailmaan, jossa voin ylistää naiseuttani. Yhteisössämme kaikki tanssivat, harjoittelevat ja esiintyvät rinta rinnan, häpeilemättä. Meillä on lupa nauttia itsestämme ja unohtaa kiltin tytön rooli niin harjoituksissa kuin lavallakin. 

Etäopiskelu lisää harrastamisen mahdollisuuksia

Koronan vuoksi asetetut rajoitteet harrastamiselle ovat koko ajan vähentyneet, mutta haluan edelleen hyödyntää online-tunteja. Etäopiskelu vaatii motivaatiota ja taitoa työskennellä itsenäisesti. Motivoituneelle harrastajalle se tarjoaa lukuisia uusia mahdollisuuksia kehittää itseään. Siksi etäopinnot ovat sopineet minulle todella hyvin. Kuluneella viikolla olenkin ollut mukana kolmella verkkokurssilla. 

Online tai tallenne - molemmille on paikkansa

Maanantaisin on työväenopiston järjestämä Nilkka- ja jalkateräjumpan verkkokurssi. Etätyöpäivän jälkeen voin puoli tuntia viikossa keskittyä kaikessa rauhassa vahvistamaan jalkaterien ja nilkkojen lihaksia. Se tekee hyvää tanssiharrastuksissa korkokenkien väsyttämille jaloille. 

Etätyö muuttuu kuitenkin pian enemmän lähityöksi. Työpaikkani on toisessa kaupungissa, ja harjoitusten aikaan olen kotimatkalla. Olenkin pohtinut, kuinka hämmentävää istuallaankin suoritettavat harjoitukset voivat olla työmatkakulkijoita pullistelevassa junassa. 

Joistakin etäkursseista tehdään tallenne, jota voi katsella ja hyödyntää tietyn aikaa varsinaisen verkkotunnin jälkeen. Nilkkakurssilla sellaista ei ole. Sen sijaan eilinen komiikan keinoja käsittelevä Laughtable - Loveable online-kurssi tallennettiin.

Vaikka olenkin mieluiten mukana live-lähetyksen aikana, on tieto tallennuksesta rauhoittava: jos jostain syystä tulee este osallistua tunnille alkuperäisen suunnitelman mukaan, voi tarttua toiseen tilaisuuteen ja harjoitella nauhoitteen avulla. 

Kurssin luonne ratkaisee, onko tallenne todellinen vaihtoehto

Välillä harjoitukset ovat kuitenkin sellaisia, että niitä ei voi tehdä yksin kotona, eikä niitä välttämättä tallenneta. Jos olisin päätynyt katsomaan eilisen kurssin pelkästään tallenteena, olisin jäänyt vaille vuorovaikutuksellista osuutta ja minulta olisi jäänyt kokematta paritöiden hauskuus. 

Jotkut kurssit on rakennettu niin, että tallenne on yhtä hyvä vaihtoehto kuin suoratoistoon osallistuminen. Tänään olin tanssikurssilla, joka perustui täysin nauhoitteeseen. Valitsemani tunti oli ostettavissa milloin vain ja katsottavissa viikon ajan. Jos jaksaisin, voisin siis harjoitella tunnin sisältöä rajoituksetta lukuisia kertoja. Kertaus tehostaa oppimista, ja silloin tällöin käytän hyväkseni tarjolla olevaa mahdollisuutta.

Omaan tahtiin opiskeltavat kurssit ovatkin erinomainen mahdollisuus esimerkiksi ihmisille, joille perinteinen lähiopetus ei ole käytännössä mahdollista. Aikaan tai paikkaan sitomattomat tunnit tekevät kursseista saavutettavampia. Tanssitunnin nauhoite oli tehty jo keväällä, mutta oli aivan yhtä käyttökelpoinen sunnuntaipäiväni ratoksi seitsemän kuukautta myöhemmin.

Kotonakin voi panostaa oppimisympäristöön

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen siihen, että Korona-aika poiki etäopetuksen laajentumisen ja tarjonnan monipuolistumisen. Viihdyn lähitunneilla, ja tapaan mielelläni ihmisiä, mutta etämaailmassa tarjonta ei rajoitu kotipaikkakunnalle. Siten olen viimeisen kahden vuoden aikana pystynyt aiempaa helpommin hyödyntämään ja hyötymään erilaisten opettajien opetuksesta. Myös nilkkakurssin opettaja asuu ulkomailla, joten ilman verkkomahdollisuutta kurssia ei olisi järjestetty.

Jos tunnit on rakennettu niin, että opiskelijoilla on kamerat käytössä ja opettaja voi seurata, mitä kotona tapahtuu, tilanne on varsin lähellä lähiopetustuntia. Kameroilla välittyvä tieto auttaa opettajia heidän työssään. Siitä huolimatta olen usein tunneilla ilman kameraa, koska olen silloin rohkeampi kokeilemaan. 

Etäopiskelun myötä kodista on tullut oppimisympäristö. Onnekseni olohuoneessa, joka toimii tanssituntien luokkahuoneena, on riittävästi tilaa liikkua ja harjoitella. Lisäksi olen panostanut hankkimalla liikuteltavan kokovartalopeilin. Ei mikään suuri satsaus, mutta edesauttaa huomattavasti havainnoimista. Koen, että opiskelu kotona oman peilin edessä on yhtä tehokasta kuin suuren ryhmän kanssa salissa.

Valintoja omilla ehdoilla

Olen siis etäopiskelun vankkumaton kannattaja. Odotan yhtä innolla ensi viikon tunteja niin netissä kuin lähiopetuksessakin. Arvostan sitä, että voin tehdä valintoja, kehittää taitoja ja keskittyä olennaiseen yhä enemmän omilla ehdoillani. Oman peilin edessä on aina tilaa.

Sitran asiantuntija Anu Paajanen on sanonut: ”Niin kauan kuin meissä henki pihisee, voimme kasvaa ihmisinä, hypätä uusiin saappaisiin, löytää itsestämme piileviä kykyjä ja toteuttaa unelmiamme.” Joskus ensimmäisen askelen ottaminen oikeaan suuntaan on vain muutaman klikkauksen päässä.

Minkä askelen sinä olet klikannut? 

Lavatanssin kutsu

Sairastan erittäin harvoin. Se on hyvä, sillä yksin sairastaminen asettaa omat haasteensa: Ei tietoakaan hemmottelusta ja passaamisesta. Karhunpoika saa ihan rauhassa sairastaa. Mutta en selvinnyt koronarokotteesta seuraamuksitta. 

Rokotteen jälkeisenä aamuna heräsin puoli kuudelta. Käsivartta särki, ja kehoa kihelmöi kuin pieksämisen jäljiltä - vai miten se sanonta menee? Tuntemukseen liittyvä vanha muistijälki kertoi, että kyseessä voisi olla pientä lämpöä.

Raahustin väsyneenä keittiöön. Kuumemittarin patterissa ei ollut virtaa, joten tyydyin nappaamaan särkylääkkeen ja suuntasin takaisin sängyn pohjalle. Unen tuloa odottaessani pohdiskelin, että oliko kyse pelkästään rokotteen vaikutuksesta vai oliko kyse myös tanssi-illan jälkimainingeista.

Mieleeni palautui toisen rokotteensa saaneiden lasteni maininta siitä, että heitä oli kehotettu parin-kolmen päivän ajan välttämään rajumpaa urheilua. Itse en saanut hoitajilta minkäänlaisia ohjeita, joten hyödynsin esikoiseni harrastusreissun poikkeamalla paluumatkalla tanssilavalle. Tilaisuus oli liian hyvä hukkaan heitettäväksi.

Harrastaja etsii kokemuksia

Koska korona-aika pysäytti lavatanssiharrastuksen, en enää muista edellistä kertaa naisten rivissä. Mutta sen muistan, että lavalla uuden yrittäjän voi olla vaikea erottua ja tulla haetuksi. Siksi kannattaa olla paikalla ensimmäisten sävelten soidessa, jolloin haettavia on vielä vähemmän ja tuntemattomammallakin on hyvä mahdollisuus päästä tanssilattialle.

Jännitin hitusen miettiessäni, millaista väkeä lavoilla nykyisin käy. Tulisiko vastaan yhtään tuttua? Omasta mielestäni olen lajissa kuin lajissa ihan mukiinmenevä seuraaja, mutta tanssilavoilla ikä ei ole meriitti. Monet vanhemmatkin herrasmiehet hakevat mieluummin nuoria ja nättejä kuin omaa ikäänsä lähestyviä.

Keskustelupalstojen provosoivissa kannanotoissa nouseekin silloin tällöin esille, ettei loistavan tanssitaidon omaava halua tuhlata iltaansa tanssimalla tavallisen lavatanssijan kanssa. Aivan näin provosoivasti ei Marjaana Karhunkorpi asiaa ilmaise, mutta hänkin tuo esille sen, että lavaetiketti on murenemassa. Olen havainnut muutaman kerran naisten hakuvuoron aikana, kuinka mies katoaa korviaan luimistellen, kun katseemme ovat kohdanneet ja hän on pelännyt minun hakevan häntä.

Mutta ikä ei ole suoraan verrannollinen tanssitaitoon. Nostan hattua kaikille heille, jotka pyrkivät tanssittamaan myös tuttavapiirin ulkopuolelta ikään katsomatta. Hyvä esimerkki on Ari Laukkosen kokemus: "Yksi huippuhetki minulla oli, kun tanssitin 70-vuotiasta rouvaa ja huomasimme olemme yhtä. Ne ovat sellaisia kokemuksia, joita me harrastajat etsimme pitkienkin matkojen päästä."

Ilta täytti odotukset

Ilta oli miellyttävä. Jo se, että olin lavalla piiiiiiiiiiiiitkästä aikaa, oli saavutus. Pääsin tanssimaan lähes kaikki kappaleet, jotka halusin. Tanssittajista osa oli selkeästi kursseja käyneitä, osa vanhan kansan lavatanssijoita ja jokunen oli vielä alkumetreillä. Yhtä mielelläni tanssin jokaisen kanssa, sillä tanssin ilo kuuluu kaikille! Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tanssia.

Korona-aikana jossain määrin takapakkia ottanut tanssikuntoni ei sallinut vielä tanssimista ensimmäisestä nuotista viimeiseen. Näin jälkeen päin ajatellen: onneksi. Myös se, että tanssit eivät jatkuneet yli kahdentoista, oli erinomaista. Nykyisin ymmärrän entistä paremmin niitä tanssijoita, jotka kerta toisensa jälkeen Tuhkimon tavoin jättävät lavan ennen puolta yötä. Täytyyhän viikonloppuna ehtiä palautuakin.

Kotimatkaan ja kotona iltariennoista rauhoittumiseen meni kuitenkin sen verran aikaa, että kipuun herätessäni olin ehtinyt nukkua vain muutamia tunteja. Onneksi sain vielä unen päästä kiinni ja saatoin jatkaa lepäämistä. Mutta ilman särkylääkkeitä päivästä olisi tullut todella pitkä.

Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä

Nyt kuulun niiden tuhansien tunnollisena pidettyjen kansalaisten joukkoon, jotka ovat saaneet toisen koronarokotteen. Ilolla voinkin todeta, että rajoitusten purkaminen ei ole ainakaan minusta kiinni. Ei enää paheksuvia katseita tai hivenen syyllistävää ihmettelyä.

Osin viivyttelyssä oli kyse tietoisesta valinnasta. En vastusta rokotuksen ottamista, sillä minut on kasvatettu siihen, että myös toisista ihmisistä kannetaan vastuuta. Mutta olen lapsesta saakka kammonnut piikkejä. Siksi vetkuttelin ajanvaraamista, kun ikäluokkani rokotusajat keväällä avautuivat.

Sallin rokottamattomuuden itselleni järkeilemällä.

1) Olen tehnyt koronan vuoksi lähinnä etätyötä, eikä sille näkynyt keväällä minkäänlaista loppua.

2) Korona-aikaan kodin ulkopuolella liikkuminen oli erittäin vähäistä: kävin kerran viikossa kaupassa, enkä sen lisäksi käynyt juuri missään muualla.

3) Ulkopuolisten lähellä käytin tunnollisesti maskia ja toimin hygieniaohjeita noudattaen.

4) Asun yksin, joten en voi olla kotonakaan altistava tai altistuva tekijä.

Rokotusajan varaaminen vaati sitkeyttä

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä varmemmaksi tulin, että tulen ottamaan rokotteen. Pääni sisällä soi vakaa päätös: En halua olla se heikko lenkki, joka itsekkyytensä takia voi aiheuttaa toisen sairastumisen ja mahdollisesti jopa kuoleman. Lopulta olin henkisesti valmis ottamaan itseäni niskasta kiinni. Vaan eipä ajan varaaminen ollutkaan niin yksinkertaista.

Kun yritin varata aikaa kotikuntani sähköisessä ajanvarauksessa, tuli ilmoitus, että viimeisimmät ajat olivat avautuneet maanantaina ja loppuneet jo. Uusia aikoja avautuisi ehkä seuraavana maanantaina. Avautumisaika ei ollut tarkka, vaan ”noin aika”. Näin kului viikko toisensa jälkeen, kunnes lopulta oli pakko ottaa käyttöön kansalaisopistoryhmiin ilmoittautumisesta tuttu varautuminen. 

Kansalaisopistoilmoittautumisen lyhyen hetken sijasta päädyin viettämään netissä lähes tunnin klikkaillen tämän tästä varausnappia ohjelmaa päivittäen, etten jälleen kerran myöhästyisi aloituksesta. Lopulta sain ajan, ja eräänä kauniina heinäkuun aamuna marssin ensimmäiseen rokotukseen. 

Toisen rokotteen vuoro

En tiedä, yritettiinkö ylhäältä viestittää jotain, mutta juuri minun jononi oli sinä aamuna jumissa. Hoitajien tietokoneeseen oli tullut häiriö, jonka selvittely vei yllättävän kauan. Selvittelyn venyessä jonoomme kertyi vähitellen yhä enemmän odottajia. 

Yllättävintä oli, että muissa kopeissa rokotus sujui alkuperäiseen tahtiin ilman häiriöitä ja ihmiset huudahtelivat innoissaan, kun pääsivät rokotettavaksi etuajassa. Tasan ei käy onnen lahjat. Onneksi olin ottanut rokotuspäiväksi lomaa, eikä minun tarvinnut kiirehtiä mihinkään.

Kuva: Helsingin Sanomat

Nyt minulla on viimein myös täydennysaine kehossani. Tällä kerralla purin huultani rokotetta valmisteltaessa, sillä edelliskertainen kiljahdukseni hämmensi hoitajatkin. Valmistautumiseni osoittautui turhaksi, sillä rokottaja oli mitä helläkätisin henkilö, enkä edes tuntenut pistosta. Suurkiitos vielä kerran ihanan ammattitaitoiselle hoitajalle! Hänelle uskaltautuisin seuraavan kerran ilman viivyttelyä.

Ensimmäisen rokotuksen jälkeen kädessäni tuntui pientä jomotusta, ei sen kummempaa. Selviänkö yhtä vähällä toisesta kerrasta? Odotan mielenkiinnolla, mutta odotellessani lähden viemään esikoista Special Olympics -leirille Pajulahteen. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen!