Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä

Nyt kuulun niiden tuhansien tunnollisena pidettyjen kansalaisten joukkoon, jotka ovat saaneet toisen koronarokotteen. Ilolla voinkin todeta, että rajoitusten purkaminen ei ole ainakaan minusta kiinni. Ei enää paheksuvia katseita tai hivenen syyllistävää ihmettelyä.

Osin viivyttelyssä oli kyse tietoisesta valinnasta. En vastusta rokotuksen ottamista, sillä minut on kasvatettu siihen, että myös toisista ihmisistä kannetaan vastuuta. Mutta olen lapsesta saakka kammonnut piikkejä. Siksi vetkuttelin ajanvaraamista, kun ikäluokkani rokotusajat keväällä avautuivat.

Sallin rokottamattomuuden itselleni järkeilemällä.

1) Olen tehnyt koronan vuoksi lähinnä etätyötä, eikä sille näkynyt keväällä minkäänlaista loppua.

2) Korona-aikaan kodin ulkopuolella liikkuminen oli erittäin vähäistä: kävin kerran viikossa kaupassa, enkä sen lisäksi käynyt juuri missään muualla.

3) Ulkopuolisten lähellä käytin tunnollisesti maskia ja toimin hygieniaohjeita noudattaen.

4) Asun yksin, joten en voi olla kotonakaan altistava tai altistuva tekijä.

Rokotusajan varaaminen vaati sitkeyttä

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä varmemmaksi tulin, että tulen ottamaan rokotteen. Pääni sisällä soi vakaa päätös: En halua olla se heikko lenkki, joka itsekkyytensä takia voi aiheuttaa toisen sairastumisen ja mahdollisesti jopa kuoleman. Lopulta olin henkisesti valmis ottamaan itseäni niskasta kiinni. Vaan eipä ajan varaaminen ollutkaan niin yksinkertaista.

Kun yritin varata aikaa kotikuntani sähköisessä ajanvarauksessa, tuli ilmoitus, että viimeisimmät ajat olivat avautuneet maanantaina ja loppuneet jo. Uusia aikoja avautuisi ehkä seuraavana maanantaina. Avautumisaika ei ollut tarkka, vaan ”noin aika”. Näin kului viikko toisensa jälkeen, kunnes lopulta oli pakko ottaa käyttöön kansalaisopistoryhmiin ilmoittautumisesta tuttu varautuminen. 

Kansalaisopistoilmoittautumisen lyhyen hetken sijasta päädyin viettämään netissä lähes tunnin klikkaillen tämän tästä varausnappia ohjelmaa päivittäen, etten jälleen kerran myöhästyisi aloituksesta. Lopulta sain ajan, ja eräänä kauniina heinäkuun aamuna marssin ensimmäiseen rokotukseen. 

Toisen rokotteen vuoro

En tiedä, yritettiinkö ylhäältä viestittää jotain, mutta juuri minun jononi oli sinä aamuna jumissa. Hoitajien tietokoneeseen oli tullut häiriö, jonka selvittely vei yllättävän kauan. Selvittelyn venyessä jonoomme kertyi vähitellen yhä enemmän odottajia. 

Yllättävintä oli, että muissa kopeissa rokotus sujui alkuperäiseen tahtiin ilman häiriöitä ja ihmiset huudahtelivat innoissaan, kun pääsivät rokotettavaksi etuajassa. Tasan ei käy onnen lahjat. Onneksi olin ottanut rokotuspäiväksi lomaa, eikä minun tarvinnut kiirehtiä mihinkään.

Kuva: Helsingin Sanomat

Nyt minulla on viimein myös täydennysaine kehossani. Tällä kerralla purin huultani rokotetta valmisteltaessa, sillä edelliskertainen kiljahdukseni hämmensi hoitajatkin. Valmistautumiseni osoittautui turhaksi, sillä rokottaja oli mitä helläkätisin henkilö, enkä edes tuntenut pistosta. Suurkiitos vielä kerran ihanan ammattitaitoiselle hoitajalle! Hänelle uskaltautuisin seuraavan kerran ilman viivyttelyä.

Ensimmäisen rokotuksen jälkeen kädessäni tuntui pientä jomotusta, ei sen kummempaa. Selviänkö yhtä vähällä toisesta kerrasta? Odotan mielenkiinnolla, mutta odotellessani lähden viemään esikoista Special Olympics -leirille Pajulahteen. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen!