Uinnin tekniikkaharjoituksissa ylitettiin tällä viikolla kurssin puoliväli. Nyt olemme käyneet ensimmäisen kierroksen tekniikan hiomisessa niin vapaauinnissa kuin rinta- ja selkäuinnissakin. Tämä uimakoululainen taputtaa itseään olkapäähän, ei ehkä niinkään vielä taitavuudesta kuin sinnikkyydestä.
Harjoitteleminen on ollut mielenkiintoista, vaikka koenkin, ettei uiminen ole edelleenkään minun lajini. Alkuinnostus on hiipunut ja nyt kaivetaan motivaatiota tyttären kannustuksesta. Uin mielelläni, mutta mieluiten omaan tahtiin, enkä etenkään joka viikko. Kurssimaksu on myös hyvä kannustin. Maksu oli sen verran tyyris, että se saa lähtemään hallille silloinkin, kun ei yhtään huvittaisi ja tekisi mieli jäädä kotiin.
En ole oppinut vieläkään kunnollista uimarin hengitystä. Periaate on todella yksinkertainen: uloshengitys veteen ja sisäänhengitys kasvojen joko kiertäessä (vapaauinti) tai noustessa (rintauinti) pinnan yläpuolelle. Useimmat ryhmästä oppivat tekniikan ensimmäisellä tunnilla. Minulle ei riittänyt kolmekaan kertaa, joten hankin nenänsulkijan eli nenäklipsin.
Apuväline ei edistä hengityksen opettelua. Mutta klipsin ansiosta vapaauinnin harjoittelusta tuli huomattavasti mielekkäämpää. Pystyn keskittymään täysillä uimisen liikeratoihin. Sulkija estää veden pääsyn sieraimiin, ja samalla pakottaa hengittämään suun kautta. Suun yleensä muistaa sulkea veden alla.
Vapaauinnin jälkeen siirryimme rintauintiharjoituksiin. Käytin klipsiä myös niissä, mutta huomasin myöhemmin pärjääväni ehkä ilmankin. Selkäuinnissa kasvot eivät ole vedessä, joten niille tunneilla en ottanut klipsiä laisinkaan mukaani. Olisin kuitenkin tarvinnut sitä tuntien loppupuolella, kun harjoittelimme aloitusliukua. Taaksepäin kaareutuva liuku teki todella tehokkaan nenähuuhtelun. Siinä ei auttanut sierainten kautta ulospuhallus. Ei ollut riittävästi ilmaa puhallettavaksi liu’un loppuun saakka.
Nyt tiedämme perusteet jalkojen ja käsien liikkeistä sekä niiden rytmityksestä. Vapaauinnissa ja selkäuinnissa potkuun käytetään koko jalan pituutta. Terävä potku lähtee lantiosta ja reisistä. Nilkat ovat rennot. Jalat ja kädet elävät omaa elämäänsä. Potkiminen pitää uimarin pinnan suuntaisena.
Rintauinnissa potku rytmittää uintia. Potkuun kerätään voimaa koukistetuista jaloista: sääret viedään pakaroihin ja nilkat kääntyvät sivuille. Polvinivel osoittaa pohjaa tai alaviistoon. Koukistuksen jälkeen jalat palautetaan suoriksi aina nilkkoja myöten ja uimari liukuu hetken suorana veden alla. Pää viedään siis käsien väliin ja katse pohjaan jokaisen vedon päätteeksi. Sen jälkeen lähtee jälleen käsiveto ja jalat koukistuvat potkua varten.
Käsien liikkeet veden pinnan alla ovat jopa tärkeämpiä kuin jalkojen. Vapaauinnissa 90 prosenttia eteenpäin vievästä voimasta tulee käsiliikkeiden kautta. Rintauinnissa käsien ja jalkojen eteenpäin vievän voiman suhde on fifty-fifty. Käsiliikkeitä tehdessä hyvä muistisääntö on se, että jos haluaa päästä eteenpäin, täytyy vettä painaa taaksepäin. Jos taas haluaa päästä aallon harjalle eli ylöspäin, painetaan vettä alaspäin.
Vapaauinnin vedossa käsi tulee veteen peukalo edellä. Uimari koukistaa vedessä kättä kyynärpäästä ja työntää vettä taaksepäin vartalon alla koko käsivarrellaan aina kämmeneen saakka ikäänkuin vetäisi itseään eteenpäin veden pinnalla. Lantio rullaa vetojen mukana hieman puolelta toiselle, rytmittäen vuoroin vasemmalla ja vuoroin oikealla kädellä tehtävää vetoa.
Selkäuinti on vapaauintia selällään. Sekä potku että käsivedot vastaavat näissä uintilajeissa toisiaan. Selkäuinnissa kädet liikkuvat taaksepäin. Kämmen kääntyy vedenpinnassa niin, että pikkurilli osuu ensimmäisenä sormena veteen. Vedenalaista vetoa suorittavan käden kylki kääntyy kohti pohjaa, jolloin vedon ulottuvuus lisääntyy. Samalla se suojaa hartialihaksia ylimääräiseltä rasitukselta. Käsi viedään veden alla koukkuun, ennen kuin käsi suoristuu vartalon viereen ja palautuu sen jälkeen veden pinnalle uutta vetoa varten.
Rintauinnissa käsivedot ovat yllättävän pieniä. Kädet liikkuvat hartioiden edessä. Avausvedossa kädet viedään liu’usta yhtä aikaa kämmenet ulospäin vastakkaisiin suuntiin toisiinsa nähden noin 90 asteen kulmaan. Sen jälkeen liike suunnataan käsivarsista alkaen yhteenpäin, jonka vuoksi vesi nostaa hieman ylävartaloa. Kämmenet tulevat lähes vastakkain ja kääntyvät sitten ylöspäin. Kädet viedään lopuksi suoraksi liukuasentoon.
Hyväksi uimariksi oppii uimalla. Jokaisen tunnin jälkeen ohjaaja kehottaa käymään tuntien välilläkin uimassa. En kuitenkaan saa itseäni liikkeelle. On helppo vedota pitkiin työmatkoihin. Mutta tosiasiassa en ole riittävän motivoitunut. Olen käynyt uimassa tuntien ulkopuolella vain kerran. Silloin vietin laatuaikaa uimisesta innostuneen tyttäreni kanssa. Harjoittelin vapaauintia, ja huomasin saavani hengitysrytmiä paremmin haltuun.
Oppiminen vaatii lukuisia toistoja, eikä kaikkia asioita voi oppia kerralla. Uskon kuitenkin, että tunneilla saamillani opeilla pystyn vähitellen, aivan omaan tahtiini, kehittämään uintiani sulavammaksi. Kuten aiemmin olen kertonut, se on kauan piilossa pysynyt haaveeni. Eivätkä tunnitkaan ole vielä ohitse, kevättä on vielä runsaasti jäljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti