11 huhtikuuta 2022

Mukana lapsen harrastuksessa

Monen ruuhkavuosia elävän vanhemman vapaa-aika pyörii jälkikasvun harrastusten ympärillä. Vanhempien rooli kiteytyy kolmeen K:hon: Kannusta, kuljeta, kustanna. Lasten harrastaminen vaatii vanhemmalta omistautumista, aikaa ja pitkää pinnaa. Se on myös palkitsevaa, sillä harrastamiseen liittyvä kannustus ja rohkaisu tukevat lapsen itseluottamuksen kasvamista.

Asiantuntijat suosittelevat, että liikuntaharrastuksissa käyvän lapsen vanhempien ei tulisi jäädä katsomaan lastensa harjoituksia. Monelle vanhemmalle paikalle jääminen on luonnollinen tapa odottaa harjoitusten loppumista. Itse istuin viikko toisensa jälkeen ratsastuskentän laidalla. Lähistöllä ei ollut mitään paikkaa, jossa olisin voinut odottaa tunnin loppumista. Toisaalta talli oli yli 25 kilometrin päässä kotoa, joten lapseni ei olisi mitenkään päässyt sinne yksin.

Aikuistunut tyttäreni maksaa itse harrastuksensa. Eikä hän kaipaa enää kuljettajaa harjoituksiinsa. Harrastukset ovat nyt lähempänä, ja julkinen liikenne toimii erinomaisesti. Se on suurten kaupunkien etu. Mutta etenkin kisoihin päästäkseen hän tarvitsee apua - niin paikalle pääsemisessä kuin asioiden selvittämisessäkin. Hänellä saattaisi olla oikeus vammaispalvelulain mukaiseen henkilökohtaiseen apuun, mutta tähän mennessä olen kokenut tärkeäksi olla itse käytettävissä.

Osallistumalla ja tukemalla vanhempi pääsee osaksi sitä elämää, jota hänen lapsensa pitää tärkeänä. Vaikka lapsesta on tullut jo aikuinen, tuntuu edelleen mukavalta päästä aika ajoin mukaan. Kolmen K:n roolistani onkin jäljellä enää kaksi: kuljettaa ja kannustaa. Positiivisen kannustamisen ja tsemppaamisen merkitys ei vähene iän myötä. Meille kisamatkat ovat yhteistä laatuaikaa.

Urheiluseuran yhteisten kisamatkojen myötä myös roolini kuljettajana tulee pienenemään. Silloin jäljelle jää tärkein K: kannustaminen. Kannustamiseeni sekoittuu vielä huolehtimisen vivahde. Pääseeköhän siitä koskaan eroon? 

Viikko sitten olin seuraamassa kisoja tyttäreni kotikaupungissa. Menin muiden seuraajien tavoin suoraan katsomoon tapaamatta tytärtäni. Valitsin paikkani maalipäädystä, että näkisin lopun mahdollisimman hyvin. 

Sattumoisin kilpailijoiden kokoontuminen lähtöön siirtymistä varten oli juuri alapuolellani. Tyttäreni ensimmäisen lajin kokoontumisen alkaessa häntä ei näkynyt missään. Päätin, etten huolestu, koska hän ei ollut kisoissa yksin. Hän varmasti ilmestyisi kohta jostakin. Mutta nimeä huudettiin useaan kertaan, eikä häntä kuulunut.

Erätoimitsijoiden äänet olivat hälyyn nähden varsin hiljaisia. Kutsut eivät kuuluneet tarkasti minullekaan asti, mutta tutut nimet erottaa helpommin. Ilman kuulolaitteita tyttäreni ei kuule juuri mitään. Silloin toimin juuri niin kuin vanhempien ei haluta toimivan. Sekaannuin asiaan. 

Tyttärellä oli kännykkä mukana, joten selvitin, missä hän on ja kerroin, että häntä huudetaan jo. Sain selville, että hän istui seurakaverien ja valmentajan kanssa radan toisessa päässä. Kun häntä ei yrityksestäni huolimatta kuulunut paikalle, huhuilin parvelta alakertaan, ja kerroin toimitsijalle tilanteen. Ystävällinen toimitsija teki poikkeuksen ja kävi noutamassa hänet keräilyyn. Niin hän ehti kuin ehtikin omalle lähdölleen.

Kehitysvamma aiheuttaa elinikäisen tuen tarpeen. Tuen tarve on toistuvaa, mutta tarve voi vaihdella tilanteen ja toimintaympäristön mukaan. Ilman tukea vamma voi rajoittaa toimintaa yllättävissäkin asioissa. 

Jälkeen päin olen miettinyt, miltä olisi tuntunut, jos olisin pitäytynyt katsojan roolissa. Tai miltä olisi tuntunut, jos olisin noudattanut alkuperäistä suunnitelmaa ja katsonut kisat nettilähetyksestä. Äitinä en pystynyt ummistamaan korviani, ja odottamaan loppuun asti miten käy. Tunsin, kuinka syke nousi, ja syntyi sisäinen pakko toimia, tehdä kaikkensa, että tytär ehtisi kilpailemaan suunnitelmien mukaisesti. 

Alun hämmennyksen jälkeen olin edelleen varpaillani ja seurasin tarkasti, miten muissa lähdöissä sujui. Pystyin kuitenkin jo paremmin asettumaan yleisön rooliin ja seuraamaan tapahtumia etäämpää. Iloitsen niistä hetkistä, kun joku toinen mahdollistaa erityisen urheilijan harrastamisen. Lähden myös mielelläni kuskiksi, jos minua tarvitaan, mutta luovutan tehtävän riemumielin muillekin. Sen sijaan kannustaminen ja siihen liittyvä kuunteleminen ovat rooleja, joista en luopuisi mistään hinnasta. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti