Luistimilla

Hiihtäminen ja luistelu, niistä lienee jokaisella koululaisella omat muistonsa. Useimmat meistä ovat oppineet molempien niksit alakoulussa. Tosin lasteni kouluajasta, puhumattakaan omastani, on jo sen verran aikaa, etten ole aivan varma millaista talviliikuntaa koulussa nykyisin harrastetaan. 

Mutta suosittelen antamaan talviurheilulle mahdollisuuden - tämän talven viimeiset hetket siihen ovat monilla käsissä. Hiihtämässä ja laskettelemassa kävin jo aiemmin, seuraavaksi oli vuorossa luistelu. Käyn luistelemassa muutaman kerran vuodessa koulussa opittujen taitojen pohjalta. Mutta jos sinä et ole paneutunut luisteluun kouluaikana, niin koskaan ei ole myöhäistä aloittaa. Netti on pullollaan ohjeita perusliikkeiden opetteluun.

Näin kevättalvella ulkojäille mielivän kannattaa olla aikaisin liikkeellä. Puoleen päivään mennessä jää pehmenee jo melkoisesti. Sonnustauduin matkaan heti aamupalalta. Olisi mukava ehtiä vastaliipatulle jäälle ensimmäisenä. Mutta paikalle päästyäni huomasin, että vanhempi herrasmies oli ehtinyt luistella jo tovin. Jää oli täynnä luistimen jälkiä. 

Kyllä jäälle useampi mahtuu. Sehän on vain hienoa, että kaupungin ylläpitämät talviliikuntapaikat ovat aktiivisessa käytössä. Niihin käytetään vuosittain melkoinen summa verovaroja. Käyttämällä palveluja saamme maksamillemme euroille vastinetta.

Tavallisesti luistelen kentällä, jossa luistimet vaihdetaan lumihangessa tai hyvällä tuurilla jäisellä penkillä istuen. Nyt kävelin läheisen koulun luistelukentälle, jossa oli yllätyksekseni pukukoppi avoinna. Luistimet olisi oikein hyvin voinut vaihtaa kevätauringon paisteessa kopin edessä penkillä, mutta lapsuuden muistot saivat valitsemaan kopin sisäpuolen. 

Ulko-ovea avatessa sisältä huokui lämpö, ja välioven jälkeen vastassa oli lapsuudesta tuttu luistelukopin lämmityksen tuoksu. Koppi oli yllättävän avara. Luokallinen oppilaita mahtuisi siellä erinomaisesti vaihtamaan kengät luistimiin. Tai lämmittelemään, kuten itse aikanani tein, kun en olisi malttanut lähteä iltaisin kentältä kotiin. Muistoille hymähtäen istahdin ruskealle penkille laittamaan luistimia jalkaani.

Luistelu on muiden talviurheilulajien tavoin välinelaji. Hyvillä välineillä on mukava liikkua, huonommilla välineillä kysytään jo enemmän motivaatiota tai ehkä jopa pakkoa. Hyvät luistimet ovat vähällä käytöllä elinikäiset. Omat luistimeni ovat vielä vanhemmat kuin sukseni, joista mainitsin Hiihtolomalla hiihtämään postauksessani. Muistan edelleen riemun, jonka koin löytäessäni luistimet joulupaketista. 

Vaikka luistimeni ovatkin jo iällä, ne ovat omiin tarpeisiini käyttökelpoiset. Nahka on varsista mukavasti pehmennyt, joten luistimet on helppo nyörittää kiinni. Jotta luistimilla saa hyvän tuntuman jäähän, ne sidotaan tiukasti erityisesti kengän alaosasta ja nilkan kohdalta. 

Kulumajälkiä on siellä ja täällä, mutta luistimet ovat ehjät. Jopa terät on teroitettu joku vuosi sitten. Yksi heikkous luistimissani kuitenkin on: kengän kieleke on taittunut varpaiden tyvenen kohdalta. Jos en oikaise sitä kunnolla ja ole tarkka kiristäessäni nauhoja, kieleke voi jäädä painamaan jalkaa.

Nykyisin luistimissa ei enää käytetä villasukkaa, koska talviurheiluun suunnitellut sukat toimivat hyvin. Itse käytän yleensä laskettelusukkia, joiden jalkapöytää peittävä osuus on vähän hiihtosukkia paksumpi. Sen verran jalka on nuoruudesta kasvanut, että villasukka ei luistimiin enää mahtuisikaan. Oikeankokoiset luistimet ovatkin samankokoiset kuin lenkkikengät. 

Luistelemisen hyvä aloitusikä on kolme vuotta, jolloin lapset ovat nopeita oppimaan ja tasapainokin kehittyy nopeasti. Siitä hyvä esimerkki oli terhakka nelivuotias neitokainen, jonka sain luisteluseurakseni. Hän tuli kentälle äitinsä ja pikkuveljensä kanssa, mutta koska veli halusi lumipuuhiin, jäi neitokainen yksin luistelemaan. 

Kypäräpäinen neitokainen pyysi reippaasti minua seurakseen, ja niin kiersimme yhdessä ympäri rataa. Pienet jalat tikkasivat ahkerasti jäätä, ja aina välillä eteneminen katkesi pyllähdykseen. Ihailin hänen tarmoaan ja aurinkoista asennettaan taitojensa kehittymistä kohtaan. Puheen pulputessa hänen luistelunsa alkoikin sujua aina vain paremmin. Lopulta hän pääsi jopa puolitoista kierrosta pyllähtämättä. 

Aikamme luisteltuamme väsymys iski neitokaiseen ja hän palasi äitinsä luo kenkien vaihtoon. Minä jatkoin radan kiertämistä omalla vauhdillani. Olen aina pitänyt enemmän matkaluistelusta kuin kaunoluistelusta. Siksi kaunoluistelun alkeellisimmatkin kuviot ovat ruosteessa. Pitihän jotain kuitenkin kokeilla, ja ajatuksen kanssa pystyin edelleen pyörähtämään, liukumaan vaa’assa ja jopa hypähtämään. 

Matkaluistelussa käytetään yleensä pidempiteräisiä luistimia. Koska harrastamiseni on sen verran satunnaista ja luistelen lähinnä kentillä, käytän ihan vain kaunoluistimia. Myös kaunoluistimen terällä on helppo potkaista koko jalan ja terän pituudelta. 

Matkaluistelun tekniikka on perusteiltaan sama kuin pikaluistelussa ja rullaluistelussa.

• Luistellessa vartalo on hieman etukumarassa. Jalat ovat avoinna ankka-asennossa. 
• Polvikulma on riittävän syvä, että jalka pääsee ojentumaan. Potku lähtee koko terällä sivulle lievästi takaviistoon.
• Paino siirtyy potkaisevalta jalalta liukuvalle jalalle, ja liu’utaan luistimen koko terällä. Luistimella ei kantata, vaan painopiste on terän yläpuolella.
• Potkaissut jalka palaa takakautta liukuvan luistimen keskelle ja lähtee vuorostaan liukuun.

Jos haluat luisteluusi matkan sijaan monipuolisuutta, suosittelen kokeilemaan luistelutreeniä. Luisteleminen muodossa ja toisessa on hyvää terveysliikuntaa. Se kehittää tasapainoa, lihaskuntoa ja -kestävyyttä. Jos haluaa harjoittaa koordinaatiota, kannattaa ottaa myös kädet käyttöön niin, että koko keho on liikkeessä. Suosittelen!