En osannut lukea kouluun mennessäni. Enkä muista, että kotona olisi luettu ääneen satuja. Mutta innostuin lukemisesta jo ala-asteella. Ensimmäisellä luokalla oppilaat saivat ikioman virsikirjan sitä mukaa, kun oppivat lukemaan. Ehkä virsikirja palkintona ei nykyisin kannustaisi lukemiseen, mutta tuolloin tuntui merkitykselliseltä pystyä laulamaan aamunavauksen virsi omasta kirjasta.
Kävin ala-astetta kahdessa eri koulussa: neljä ensimmäistä vuotta lähikoulussa ja kaksi jälkimmäistä hieman kauempana, koska luokat eivät enää mahtuneet lähikouluun. Molempien koulujen yhteydessä oli kirjasto.
Olin ujo ja arka lapsi, jolle kirjastosta lainatuista kirjoista tuli ystäviä. Kirjojen maailma avasi mahdollisuuksia mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin. Ne ruokkivat mielikuvistusta ja saivat janoamaan uusia tarinoita.
Iltasatu kuului rutiineihin
Olen varsin kriittinen sen suhteen, millainen vanhempi olen ollut lapsilleni. Mutta yhdestä asiasta olen ylpeä: positiivinen suhtautumiseni lukemiseen siirtyi heille molemmille. Lukea voi kaikkea, mikä lasta kiinnostaa.
Meillä iltasatu oli oleellinen osa iltarutiineja. Välillä olisi tehnyt mieli jättää väliin, ja keskittyä omiin puuhiin, mutta koskaan ei aloittamisen jälkeen kaduttanut. Se oli päivän parhaita hetkiä, kun sai sulkea lapsen tai lapset kainaloon ja syventyä heidän kanssaan satujen tai lastenkirjan maailmaan.
En luonut lapsilleni suhdetta lukemiseen tutkimuksia ajatellen, mutta myöhemmin olen lukenut, kuinka lapsen ensimmäiset elinvuodet ovat erityisen tärkeitä lukutaidon ja kielellisen kehityksen kannalta. Jo vauvaiässä aloitetulla ääneen lukemisella on todettu olevan erityisen suuria hyötyjä aivojen kehittymiselle, lasten kielellisten taitojen tukemiselle ja myöhemmälle oppimiselle.
On myös todettu, että vanhempien omilla lukutottumuksilla, asenteilla ja tavalla puhua oppimisesta on merkittävä rooli lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustapojen ja -taitojen muodostumisessa ja kehityksessä. Molemmilla lapsillani oli huoneessaan aktiivisesti käytetty kirjahylly, jossa seisoivat rinta rinnan lahjaksi saadut kirjat sekä lainatut kirjat, jotka he olivat itse kirjastosta valikoineet.
Lastenkirjallisuuden tutustuminen sai aikaan ikuisen rakkauden lastenkirjojen maailmaa. Lainaan niitä edelleen silloin tällöin. Tunnustaudun erityisesti Timo Parvelan Ella -kirjojen faniksi, ja harmittelen, että Jukka Parkkisen Suvi Kinoksen elämästä enoineen kertova kirjasarja on vain neljän teoksen mittainen.
Lukeminen kannattaa aina
Olen ikäväkseni pannut merkille, että kielteinen asenne lukemista kohtaan on lisääntynyt. Yllättävän monelle kirjasto on vieras ajatus. Lukukeskus teetti keväällä 2020 tutkimuksen, jonka mukaan lukemisen hyödyt tiedostetaan, mutta entistä useampi suomalaisvanhempi ei itse pidä lukemisesta. Kun vanhempi ei lue, ei hän kannusta myöskään lapsiaan lukemaan.
Kuitenkin nimenomaan lukeminen lapselle ja lapsen kanssa tukee lapsen oppimisvalmiuksien kehittymistä ikätasonsa mukaisesti. Useat ammatit ja opiskelu vaativat yhä enemmän ja yhä monipuolisempaa lukutaitoa. Juli Aerila mainitsee, että PISA-tutkimuksen mukaan parhaat lukijat olivat niitä, joille oli 13-vuotiaaksi saakka luettu ääneen. Yllättävän kauan, eikö totta?
Lukeminen tekee hyvää keskittymiskyvylle. Uskon vakaasti, että lukemisella oli tavallista suurempi merkitys erityisesti esikoiseni taitojen kehittymisessä. Vammoistaan huolimatta hän suoritti oppivelvollisuutensa lähikoulussa ystäviensä tavoin. Tuntuukin hassulta, kun jokaisessa palvelusuunnitelmapäivityksessä kysytään: osaatko lukea? Kyse on standardilomakkeesta, mutta keskustelun pohjana on edellisessä suunnittelussa täytetty vastaava lomake.
Mutta hyötyi lukemisesta nuorempikin. Hän kiinnostui esikoisen magneettikirjaimista jääkaapin ovessa jo kolmevuotiaana. Istuin lapsen kanssa kirjainten edessä helppoja sanoja muodostaen ja samalla äänteitä liu’uttaen lukuisia hetkiä. Vähitellen juniori oppi ensin kirjoittamaan niillä, ja ennen nelivuotispäiväänsä myös lukemaan yksittäisiä sanoja. Hänestä tulikin erittäin sujuvasti lukeva lapsi jo kauan ennen eskarin aloittamista.
Lukeminen innostaa tarinankerrontaan
Lukeminen on ruokkinut niin minun kuin lastenikin mielikuvitusta. Vähitellen luettujen satujen rinnalle tulivat omat kertomukset. Erityisesti esikoiseni, jolle lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen olivat vaikeampaa, kertoi mielellään omia tarinoitaan saduttamalla.
Sadutus on tapa tutustua lapsen ajatuksiin ja luoda vuorovaikutusta vanhemman ja lapsen välille. Yhdistämällä sadutus ja piirtäminen tai sadutus ja valokuvaus syntyi kirjoja, jotka säilyivät muistona lapsuudesta. Lukemaan oppimisen jälkeenkin oli hauska palata itsekirjoitettujen tarinoiden ääreen. Näin vuosien jälkeen ne tuovat ihania muistoja.
Suosittelenkin lämpimästi yhteisiä hetkiä tarinoiden parissa. Lukemisen aloittaminen ei ole koskaan myöhäistä. Me vanhemmat olemme paljon vartijoina ja omalta osaltamme isossa vastuussa siitä, millaiset eväät annamme lapsillemme. Mikä parasta, myös aikuinen hyötyy lukemisesta.
Millaisista lasten- tai nuortenkirjoista teillä on pidetty?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti