18 heinäkuuta 2022

Keräilijä vai omistaja

Keräily, jos jokin, yhdistää suomalaisia. Monet keräävät antiikkia, taide-esineitä tai tavaroita, joiden arvon voi ajatella kasvavan omistamisen aikana. Mutta todellinen keräilijä voi suunnata intohimonsa mitä ihmeellisempiin asioihin, vai mitä sanot deodoranttipullon kuulista ja leipäpussin sulkijoista? 

Keräileminen on hauskaa, ja sillä on positiivisia vaikutuksia. Monesta muusta harrastuksesta poiketen keräilijä saa välittömästi palautetta onnistumisestaan. Kokoelmaan sopivan esineen löytäminen vahvistaa keräilijää myönteisesti. (Mikko Puttonen, 2012.) 

Kokoelmaan sopivien esineiden etsiminen on vähintään puolet hauskuudesta. Kuten Muumipappa tulkitsi Hemulin epätoivoa tämän täydellisen postimerkkikokoelman vuoksi: ”Sinä et ole enää keräilijä. Sinä olet vain omistaja. Eikä se ole ollenkaan yhtä hauskaa.” 

Sammakoita kasvillisuuden joukkoon

Suurin osa meistä on joskus elämänsä varrella keräillyt jotain. Isäni keräsi muun muassa puunaamioita ja kolikoita, äitini postimerkkejä ja kermanekkoja. Minäkin keräsin pienen hetken lapsuudestani postimerkkejä ja kiiltokuvia. Nykyisin yritän lähestyä enemmän minimalismia. Mutta vaikken itse tietoisesti kerääkään enää mitään, minulle kerätään. 

Kaikki sai alkunsa ajasta, jolloin minulla oli vielä puutarha. Halusin puutarhaani pieniä yksityiskohtia kasvien sekaan. En kuitenkaan innostunut puutarhatontuista, mutta sympaattiset sammakkohahmot vetivät puoleensa. Niinpä kiikutin joka kesä eri puolille tonttia erinäisen määrän koristesammakoita yllätyksellisiin paikkoihin. 

Vaikka seuraava osoitteeni oli parvekkeeton kerrostaloasunto, lähtivät sammakot matkaani puutarhaa hyvästellessäni. En raskinut luopua niistä, joten pakkasin ystäväni kellarivarastoon odottamaan parempia aikoja. Parvekkeelliseen asuntoon muuttaessani ne pääsivät viimein vapauteen.

Puttosen mukaan keräillyt esineet eivät toimita enää alkuperäistä tarkoitustaan. Alkuperäisen sammakkokokoelmani yksilöt on tehty koristeiksi, ja sitä ne ovat edustaneet puutarhassani ja edustavat parvekepuutarhassani edelleen. Sen sijaan osa uudemmista yksilöistä on muuttunut selkeästi alkuperäisestä tarkoituksessaan koriste-esineeksi. Joten ehkä kokoelmaani voi kutsua keräilyksi.

Vaikkei minulla ole enää yhtä runsasta paikkaa sammakoilleni, muistaa sisareni minua edelleen sammakkolahjoilla. Keräileminen on hauskaa, silloinkin, kun keräilee toisen puolesta - sen olen itsekin havainnut. Nyt sammakoita löytyy jo muualtakin kuin kasvillisuuden läheisyydestä.

Psykologien mukaan keräilijän persoona näkyy hänen kokoelmassaan. Mitähän sammakoiden kerääminen kertoo minusta? Vai kertooko se enemmän siitä, miten sisareni minut näkee?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti