25 heinäkuuta 2022

Äänimaljarentoutus eli sointukylpy

Lauantaina kävin tutustumassa Myllytalolla äänimaljarentoutukseen, jota toisaalla kutsutaan sointukylvyksi. Olin aikaisemminkin nähnyt äänimaljoja ja kuullut jonkun niiden soittoa. Pidin äänimaljojen kirkonkellomaisesta lempeän kumeasta soinnista. Odotin innolla pääsyä kokemaan niiden rentouttava vaikutus.

Perinteinen äänimalja on usean metallin seoksesta tehty kulho, jonka saa soimaan. Maljoja voidaan soittaa lyömällä huovutetulla nuijalla eli malletilla tai kiertämällä maljan reunoja pujalla eli nahkapäällysteisellä sauvalla. Myynnissä on myös kristallisia äänimaljoja.

Kulhojen soitosta syntyvät äänet ovat miellyttävän pehmeitä ja harmonisia. Suurikokoiset ja ohuemmat maljat soivat matalammin kuin pienikokoiset ja paksuseinäiset. Äänenkorkeuteen vaikuttaa myös soittotapa ja malletin tai pujan pehmuste.

Soiva malja vaikuttaa hyvinvointiin

Äänimaljojen kehitys pohjaa Itä-Aasian alueella tuhansia vuosia sitten soitettuihin vastaavanlaisiin suuriin puolipyöreisiin kelloihin sekä niistä kehitettyihin temppelikelloihin. Länteen ne löysivät tiensä hippien arvostaman henkisen kasvun aikakaudella.

Länsimaissa äänimaljojen käyttö hyvinvoinnin edistäjänä on yleistynyt. Niitä käytetään mm. rentoutumisen apuna, univaikeuksien voittamisessa ja meditaatiossa. Hoitavan äänivärähtelyn tavoitteena on tasapainottaa sekä kehoamme että mieltämme. Koska ihminen on pääosin vettä, kiihdyttää soiton tuottama värähtely aineenvaihduntaa eli saa kehon nesteet liikkeelle.

Ääniaaltoja ja myötävärähtelyä

Myllytalon rentoutushetkessä soitettiin metallisia nepalilaisia äänimaljoja. Koska kyseessä oli ryhmätilanne, maljoja soitettiin puulattialla. Lepäsimme alustojemme päällä lattialla, ja soitetut äänet värähtelivät lattian ja ilman kautta keholle. Pehmeitä sointuja kuunnellen ja niiden tuottamaa värinää aistien tavoittelimme mielen ja kehon rentoutusta. Tunsinkin kehoni rentoutuvan samalla, kun mieleni alkoi harhailla sointuja kuunnellen. Vaatii vielä harjoittelua keskittyä hetkeen.

Tilaisuuden jälkeen oli lyhyt perehdytys äänimaljojen käyttöön. Sen jälkeen sai vielä kokeilla omatoimista äänimaljahierontaa eli soittaa maljoja omalle keholle aseteltuna niin, että värähdykset tunsi suoraan keholla. Pidin erityisesti sydänmaljan eli rinnan päälle asetetun äänimaljan aiheuttamien värähdysten rauhoittavasta vaikutuksesta.

Kokeilen mielelläni erilaisia uusia asioita. Tähän kokeilumahdollisuuteen törmäsin puolivahingossa, kun etsin ohjelmaa vierailleni. Olimme kaikki tyytyväisiä kokemukseen. Ympäristö tuki rauhoittumista ja tilaisuus oli miellyttävä. Voisin mennä uudelleenkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti