Televisio kuuluu monen perusarkeen. Minullekin se on välttämättömyyshyödyke, jonka avaan enimmäkseen uutisten aikaan. Suhdettani televisioon kuvaa hyvin edesmenneen isäni kysymys vuosien takaa: Näettekö te tuosta mitään? Silloin olohuonettani koristi 23-tuumainen televisio, josta katselimme lasten ohjelmia ja satunnaisia elokuvia.
Lasten lähdettyä ostin itselleni 40-tuumaisen taulutelevision. Olihan se hieman erilaista nähdä elokuva suuremmasta ruudusta. Mutta ei sillä ohjelmien laatu parantunut, joten katselumäärääni eivät nousseet.
Yllättäen, joskus viiden vuoden paikkeilla, televisiostani tuli radio. Ääni kuului oikein hyvin ja kanavatkin vaihtuivat. Kuvaruutu oli kuitenkin mustan apatian vallassa. Kuuntelin sitä muutaman kuukauden, kunnes päätin hankkia tilalle jälleen kuvallisen version.
Nykyinen televisioni on noin kolminkertainen ensimmäiseen televisiooni verrattuna. Sitä ostaessani ymmärsin, kuinka monta askelta kehitys oli kulkenut eteenpäin. Piti tietää käyttötarkoitus, että osaisi ostaa riittävällä nopeudella toimivan television. Siinä vaiheessa ei kyselty vielä kuvakulmia. Jos joutuisin uudelleen television hankintaan, osaisin ehkä jo varautua paremmin.
Televisio-ohjelmista arjelle rytmiä?
Television merkitystä tarkastelleen tutkimuksen mukaan televisiolle rakentui monipuolinen rooli arjen rytmittäjänä, viihteellisyyden muokkaajana sekä monipuolisena ja reaaliaikaisena mediana. Television myötä perheellä oli ruokailujen lisäksi toinen syy kokoontua yhteen. Vähitellen katsojat alkoivat aikatauluttaa arkirytmiään ohjelmatarjonnan mukaan.
Juuri siltä olen halunnut välttyä. Katson varsin vähän televisiota, mutta siltikin huomaan silloin tällöin jääväni kiinni ajatuksesta, että ehdin käydä kaupassa ennen jotain tiettyä ohjelmaa. Silloin on pakko ravistella itseään. Uutiset eivät tulee enää vain yhdellä kellonlyömällä. Useimmat muut ohjelmat tulevat uusintana tai löytyvät tarvittaessa netistä.
Jo sanoessani sen itselleni tiedän, etten tule niitä netistä etsimään. Se todistaa vain sen, ettei ohjelma loppujen lopuksi niin tärkeä ollutkaan. Harvemmin muistan katsoa edes uusintaa.
Ilmankaan ei osaa olla
Niin ovat ajat muuttuneet. Lapsuudessani oli kaksi televisiokanavaa, nyt niitä ei enää jaksa edes laskea. En ole missään vaiheessa kasvanut kiinni televisioon, ja siitä olen iloinen. Enimmän osan ajasta televisioni seisoo huomaamattomana seinän vieressä. Jos minun täytyy valita television ja jonkun toisen aktiviteetin välillä, valitsen lähes poikkeuksetta sen toisen. Siltikään en osaisi olla täysin ilman mustaa ruutuani.
Televisiosta tulee uutisten lisäksi musiikki- ja tanssiohjelmia, joita katson ihan mielelläni, jos vain muistan. Viikonloppuisin niiden katsomiselle on enemmän aikaakin. Viikolla ohjelmatarjonta on köyhempää, kun toinen toistaan ihmeellisemmät tosi-tv:t ja suhdesopat vievät parhaan katseluajan. Mutta jos nekin toimivat katsojilleen esimerkiksi arjen stressin irrottajina, niin mikäs siinä.
Tällä viikolla olen minäkin miljoonien muiden tavoin loikoillut kolme myöhäisiltaa / alkuyötä sohvallani televisiota tuijottaen. Kolme iltaa viisuhuumaa. Huomasin, että musiikkimakuni ei vastaa millään muotoa ammattilaisraatien makua. Ihastuin kahteen täysin erilaiseen kappaleeseen: kansanmusiikkirempseyteen ja sensuelliin naisellisuuteen. Kumpikaan ei yltänyt loppukahinoihin. Musiikki oli pääosassa, mutta kieltämättä televisiosta nähty visuaalinen toteutus oli puoli ruokaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti