25 huhtikuuta 2022

Ristikot ja sudokut

Kun puhumme ristikoiden täyttäjästä, tulee monelle mieleen iäkkäämpi henkilö. He antavatkin kasvot tälle harrastukselle, mutta ratkojien ikähaarukka on huomattavasti leveämpi. Ristikko koukuttavat kielellä leikkimiseen ikään katsomatta. Ristikoiden ratkominen onkin oiva tapa kehittää muun muassa yleissivistystä ja meille tutun kielen synonyymisanaston tuntemusta. 

On ihmisiä, joille ristikoiden ratkominen on kaiken liikenevän ajan nielevä harrastus. Minä en ole niitä ihmisiä. Minulle ristikot ovat joutilaiden iltojen täytettä. Usein ratkonkin ristikoita sohvalla makoillen. Samaan aikaan kuuntelen tanssimusiikkia. Toinen hyvä hetki haastaa itseään on aamupalaa syödessä.

Suosikkiristikoitani ovat apteekkien mainoslehtisten ristikot. Niiden värilliset vihjekuvat erottuvat edukseen verrattuna sanomalehtipainatukseen. Ne haastavat pohtimaan, mutta ovat yleensä täytettävissä yhdellä istumalla. Niiden lisäksi täytän muita ilmaisjulkaisujen ristikoita. Viikottain ilmestyvän sanomalehtityyppisen ilmaisjakelulehden ristikon täyttämisessä meneekin jo pidempi aika. 

Välillä on ristikoita, joiden vihjeistä en saa yrityksistä huolimatta kunnolla kiinni. Joitain nimiä tai lippuja voi googlailla, ja välillä kannattaa jättää kohta muhimaan, antaa aivojen työskennellä ilman painetta. Mutta jos useamman yrityksen jälkeen ristikossa on edelleen vain muutama sana, luovutan suosiolla. Sellainen ristikko jää täyttämättä. Ristikoiden vuoksi ei kannata liikaa stressata.

Ristikoita useammin täytän sudokuja. Sudoku on japanilainen logiikkapeli, joka perustuu sanojen sijaan numeroille. Nekin pistävät aivojen rattaat pyörimään, vaikka Sudokuja ei pidetä aivoille aivan yhtä hyvänä jumppana kuin sanaristikoita. 

Paikallisessa ilmaisjakelulehdessä julkaistaan joka keskiviikko kaksi sudokua. Otan ne mukaani työmatkalle junaan. Työpaikallani voin heittää lehden paperinkeräykseen. Tai jos teen töitä jo menomatkalla, voin siirtyä työajatuksista sudokujen täyttämisen kautta vapaalle. Sudokut ovatkin oivallista matkaviihdettä. 

Sekä ristikoita että sudokuja on myytävänä omina julkaisuinaan. Sudokuja voi huoletta täytellä myös erilaisina sähköisinä versioina. Sen sijaan sanaristikoita täytetään edelleen lähinnä paperille painettuna. Ne vaativatkin tosi harrastajien mielestä aina lyijykynän. Mustekynää käytetään vain helppojen ristikoiden täyttämisessä. 

Olen siinäkin mielessä amatööriharrastaja, että valitsen ristikkoon kuin ristikkoon mieluiten mustekynän. Lähes jokaisessa sanomalehtiristikossa joudun korjaamaan jotain veikkaustani, mutta koska en osallistu kilpailuihin, toimii mustekynällä päälle kirjoitus yhtä hyvin kuin kummaus lyijykynää käyttäessä. Jos menee oikein suttaiseksi, voi laittaa korjauslakkaa.

Sama koskee sudokuja. Olipa ruudukko kuinka helppo tahansa, voi etenkin ylimalkaisuus kostautua ja yhtäkkiä huomaat, että ruudukosta löytyy numero väärästä kohtaa. Kummaaja saa ruudukon kätevästi puhtaaksi, mutta mustekynällä työskentelevänä aloitan alusta tekemällä uuden merkinnän numeroituun ruutuun. Ympäröity numero kertoo, että paikka on tarkastettu. 

Ristikoiden ratkominen on harrastus, joka pitää aivot vetreinä. Vinkkien pohtiminen ja sanojen merkitysten hakeminen voitelevat harmaita aivosolujamme. Laajan brittitutkimuksen mukaan sanaristikoita ratkovien henkilöiden aivot olivat jopa kymmenen vuotta paremmassa kunnossa kuin muilla ikäisillään. Siinäpä oiva kannustus jatkaa aivopähkinöiden parissa!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti