Suomen luonto on uskomaton. Neljä vuodenaikaa lähestyvät ilmastonmuutoksen myötä uhkaavasti toisiaan, mutta vielä saamme nauttia jokaisesta vuodenajasta. Talven kuulaus, kevään tuoksut, kesän lämpö ja syksyn värit, ja monta muuta ihanaa asiaa voivat jäädä itsestään selvyyksinä huomaamatta.
Synkkä syksy sateineen voi olla ankeaa aikaa, mutta alkusyksyllä auringon pilkistäessä pilvien takaa, on syksyn väriloisto ainutlaatuinen. Myös tämänpäiväinen kuiva, aavistuksen plussalle jäävä raikas ilma tuntui hurmaavalta. Mieli lepäsi jopa hiljaisilla puiden reunustamilla kaduilla ulkoillessa.
Vehreys on osa kauneutta
Aiemmassa elämässä liikuin paljon luonnossa. Olen kasvanut pienen kaupungin laitamalla. Talvisin pystyin halutessasi hiihtämään koulumatkan. Perheeni vietti paljon aikaa myös mökillä, ja vanhempani hyödynsivät mielellään luonnon antimia itse poimittuna. Lapset kulkivat luonnollisesti matkassa.
Yhteyteni luontoon ei ole ollut aikuistumisen jälkeen yhtä voimallinen kuin lapsuudessa. Jatkoin kyllä retkeilyä ja marjastamista, mutta vähitellen varsinaisen intohimoni kohteeksi nousi rakennettu luontoelämys lähelläni eli puutarhanhoito. Kauniista ja viihtyisästä ympäristöstä tuli minulle tärkeä voimaannuttava tekijä.
Perehdyin puutarhan saloihin ja erilaisiin mahdollisuuksiin alan kotimaisten lehtien avulla. Suunnittelin ja kokeilin, muokkasin ja uudistin. Loin mäntymetsän keskelle pihan täydeltä puutarhaa kivistä, mullasta, turpeesta ja kasveista. Ruohoa en pihaani halunnut, metsän pohja toimi lasten temmellyskenttänä.
Eron myötä jouduin luopumaan rakkaudella vaalimastani puutarhasta. Muutin toiselle paikkakunnalle kerrostaloon, jossa ei ollut edes parveketta. Aika aikaansa kutakin?
Suuri puistoalue asuntoni vieressä ei tuntunut miltään metsään ja puutarhaan tottuneelle. Kaipasin kukkiani, joita hoitaen saatoin rentoutua keväästä pitkälle syksyyn. Kaipasin pihaa, jolle lapset saattoivat talvisin rakentaa lumiukon tai lumihevosen ilman, että ohikulkija potkii sen seuraavassa hetkessä nurin. En ole vieläkään lakannut ihmettelemästä, tuoko toisten aikaansaannosten turmeleminen iloa.
Parvekkeesta tuli puutarhan korvike
Muuttaessani nykyiseen kotikuntaani, etsin rivitaloasuntoa, joka mahdollistaisi pienen puutarhan. Sellaista, joka täyttäisi myös työmatkaan liittyvän realiteetin, ei kuitenkaan ollut tarjolla. Lopulta päädyin asuntoon, jossa on parveke. Sen myötä minusta tuli parvekepuutarhuri.
Some-aikakaudella on helppo hakea ideoita ja tutustua erilaisiin parvekepuutarhoihin. Pinterestiä selaillessani huokailen ihastuksesta ihmisten kauneustajun edessä. Kuvat antavat ideoita, kuten puutarhalehdet aikoinaan. Omannäköisen parvekekokonaisuuden luominen ideoista valmistuu pala palalta.
Koen, että parvekkeeni on hivenen haasteellinen, sillä se on pitkä ja kapea. Päädyin jakamaan sen kahteen osaan. Kasvien sijoittelu ja valikoima elävät edelleen, mutta tänä kesänä löysin jo edelliskesää parempia ratkaisuja. Tavoitteenani on vehreä keidas, joka sisältää havuja, viherkasveja ja kukkivia kasveja. Osa kasveista on monivuotisia.
Parveke pidentää kasvien kasvukautta miellyttävästi, enkä malttaisi siirtää niitä ajoissa sisään. Vuosi sitten siirsin kasvit niin myöhään, että suuri osa ei selvinnyt lämpötilan muutoksesta. Tänä syksynä otin itseäni niskasta kiinni ja kannoin pelargoniat ja muratit jo lokakuun lopulla pois parvekkeelta. Köynnökset kukkivat edelleen, mutta varsinaisia kesäkukkia ei enää ollut, joten parveke näyttää nyt syksyllä perin aneemiselta.
Eilen päätin, että talvi saa tulla ja viritin valopuun parvekkeen pöydälle muutaman talvihahmon seuraksi. Tänään näin kaupassa monivärisen istutuksen callunoita, ja hetken mielijohteesta hankin niitä parvekkeen ja asetelman elävöittämiseksi. Mielenkiintoista, mitä muutama kasvi saa aikaan mielelle!
Millaisia ratkaisuja sinä olet luonut parvekkeesi talvikaudelle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti